Varastohallin palosta satojen tuhansien eurojen vahingot Kokkolassa – muovijäte voi syttyä palamaan kuin turvekasa

Vastaavia energiajätepaloja on ollut Suomessa muitakin tänä kesänä.

Palo aiheutti Indolan teollisuusalueella runsaasti savua.
  • Ari Vihanta

Kokkolalaisen Ekokuljetuksen jätehallin sunnuntaisesta palosta koituu vähintään parin sadan tuhannen euron vahingot. Teollisuushalliin oli varastoituna tuhat tonnia energiajätettä, pääasiassa muovia.

Lisää: Energiajäte syttyi varastohallissa sunnuntaina Kokkolassa – paloa vartioitiin koko yö§

Ekokuljetuksen toimitusjohtaja Petri Niemelän mukaan palo eteni pölypalona jätteen päällä, tuhoten lähinnä hallin rakenteita. Itse muovijäte säilyi pääosin käyttökelpoisena.

Parhaillaan selvitellään, mihin Kokkolaan välivarastoitu muovijäte voidaan toimittaa.

Normaalisti jäte menee poltettavaksi esimerkiksi Alholmens Kraftille Pietarsaareen tai polttolaitoksiin Ouluun ja Raumalle, Raumalla ja Kauttualle.

– Ongelmana on, ettei nykyisillä hinnoilla kannata tehdä sähköä energiajätteestä. Kaikilla on varastot täynnä. Mekään emme ole murskanneet uutta jätettä lähes viikkoon.

Paloja myös Oulussa ja Kuopiossa

Niemelän mukaan jäte oli syttynyt itsestään. Syttymistä on voinut avittaa suhteellisen lämmin sää ja kova tuuli.

– Murskattu jäte voi syttyä tuleen samaan tapaan kuin turvekasa. Kuulin vakuutustarkastajalta, että hänellä on ollut käsittelyssä vastaavia paloja Suomessa viimeisen parin kuukauden aikana kaksi muutakin eli Oulussa ja Kuopiossa.

Jäte ei Niemelän mukaan aiheuta tällä hetkellä vaaraa ympäristölle pölyämisen tai sadevesivalumien kautta. Alueella on öljynerotuskaivot.

Samalla paikalla ollut jätevarasto tuhoutui täysin vuonna 2018. Silloin toiminnasta vastasi Pohjanmaan Hyötykäyttö Oy, jonka liiketoiminta yhdistyi Ekokuljetukseen vuonna 2020.

Lisää: Teollisuushalli paloi sankasti savuten Kokkolassa – tuli uhkasi myös useita naapurirakennuksia