Mielakan rinnekeskus toivoo tukikampanjasta apua rahaongelmiinsa – hissiremontin venyminen vei kesäkauden tulot

Tukikampanjalla on tarkoitus rahoittaa talvikauden toimintaa. Tavoitteena on kerätä 120 000 euroa.

Kesäinen laskettelukeskus.
Mielakan rinnekeskus on hiljentynyt kesäksi, koska hissit ovat olleet poissa käytöstä. Kuva: Kirsi-Marja Lönnblad / Yle
  • Kirsi Lönnblad

Mielakan rinnekeskus on ajautunut talousvaikeuksiin Kouvolassa. Yrityksen mukaan syynä on hissiremontin viivästyminen.

Päärinteiden ankkurihissit ovat olleet poissa käytöstä koko kesän. Sen myötä alamäkipyöräilystä, pyörävuokraamosta ja kahvilatoiminnasta ei ole tullut tuloja.

Päärinteiden hissit ovat Kouvolan kaupungin omistuksessa, ja kaupunki maksaa myös hissien korjauksen.

Kaupunki on varannut korjaukseen 70 000 euroa. Korjaustyöt alkoivat tällä viikolla.

Tukirahat eivät riitä

Kouvolan kaupunki tukee rinnekeskusta vuosittain 120 000 eurolla. Kaupungin tuki kattaa noin kolmanneksen talvikauden toimintakuluista.

Tuella on vuosittain katettu muun muassa lumetuksen kuluja. Loppurahoitus tulee lippu- ja palvelumyynnistä.

Mielakan rinnekeskus haki kaupungilta ensi vuoden rahoitusta ennakkoon turvatakseen kesän toiminnan, mutta kaupunki ei myöntänyt ennakkoa.

Kouvolan talouspäällikkö Hellevi Kunnas kertoo, että ennakkoa maksettiin jo vuonna 2023 yhden vuoden erä. Sen oli sovittu pienentävän vuosien 2025–2028 maksuja siten, että ennakko tulee kuitattua.

– Kaupungin näkökulmasta emme voi toimia rahoituslaitoksena ja ottaa riskiä siten, että enää maksaisimme ennakkoon seuraavien vuosien maksuja, Kunnas sanoo.

Rinnekeskukselta kerrotaan, että sen kiinteät kulut ovat noin 10 000 euroa kuukaudessa, vaikka toimintaa ei ole. Yhtiö on myös tehnyt kesän aikana muita kunnostustöitä alueella.

Nainen seisoo kesäisen laskettelurinteen edessä.
Mielakan toimitusjohtaja Inka Kaltola toivoo, että tukikampanjasta saataisiin apu akuuttiin rahoitusongelmaan. Kuva: Kirsi-Marja Lönnblad / Yle

Viidenkympin pullakahvit

Nyt Mielakan rinnekeskus on käynnistänyt kahden viikon mittaisen tukikampanjan, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa talvikaudella.

Mielakan toimitusjohtajan Inka Kaltolan mukaan nyt on loppumassa sekä raha että aika.

– Tukikampanjan tavoitteena on 120 000 euroa, mutta kyllä me pienemmälläkin summalla pääsemme eteenpäin.

Tukea voi muun muassa antaa ostamalla 20 euron päivälipun, 50 euron pullakahvit tai mainospaikan ja rinnelippuja 750 eurolla. Ennakkomyynnissä on myös esimerkiksi kausikortteja tulevalle kaudelle.

Tukikampanjasta kertoi aiemmin Kouvolan Sanomat.