Danske Bank kehottaa ottamaan mallia Ruotsista: Suomelle olisi hyvä tavoite, että sijoittaminen olisi arkipäivää

Danske Bank arvioi, että kovat ajat ovat helpottamassa. Kuluttajan kannattaa pankin mukaan pohtia, josko rahaa liikenisi sivuun pantavaksi.

50 euron setelit.
Jos rahaa ei ole, on paha sijoittaa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Teija Santaharju

Suomalaisten olisi syytä vilkaista länteen ja ottaa mallia ruotsalaisten rahastosäästämisestä. Tällaisen vaurastumisneuvon antaa Danske Bank, Suomen kolmanneksi suurin pankki.

Enää noin neljännes suomalaisista on vähintään melko tyytyväisiä varallisuuteensa, selviää Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselystä, jossa oli mukana 3 031 suomalaista.

Tyytyväisten määrä on laskussa, sillä kuusi vuotta sitten liki joka kolmas sanoi olevansa ainakin aika tyytyväinen. Sijoittaminen ei ole kuuden vuoden aikana yleistynyt, vaan edelleen vain noin neljä kymmenestä sijoitti rahojaan osakkeisiin tai arvopapereihin.

Rahattomuus on ehdottomasti yleisin syy olla sijoittamatta. Muita syitä ovat omien taitojen epäily sekä riskien pelko.

Kaksi viidestä ei ole säästänyt tai sijoittanut puolen vuoden sisällä mihinkään. Joka kolmas suomalainen aikuinen sanoo säästäneensä säästötilille kuuden viime kuukauden aikana.

Rahastot ovat olleet suoria osakesijoituksia yleisempiä sijoituskohteita. Miehet ja nuorimmat ovat muita innokkaampia suoriin osakesijoituksiin.

– Rahan puute on edelleen selvästi yleisin perustelu sille, ettei sijoita arvopapereihin. Monella suomalaisella onkin ollut viime vuosina todella tiukkaa. Nyt hintojen nousun tasaannuttua ja korkojen laskettua kannustan pohtimaan, olisiko omista tuloista irrotettavissa jokin summa vaikka kuukausittaiseen säästämiseen. Suomelle olisi hyvä tavoite, että sijoittaminen olisi yhtä arkipäiväistä kuin Ruotsissa, jossa kahdeksan kymmenestä säästää rahastoihin. Se parantaisi monen taloudellista mielenrauhaa, sanoo senioristrategi Kaisa Kivipelto Danske Bankin tiedotteessa.

Tuloskauden podi Q2/2024
Ylen Pörssipäivä-ohjelmassa keskusteltiin viime torstaina tuloskaudesta. Keskustelemassa pääanalyytikot Petri Gostowski Inderesiltä ja Antti Saari OP:sta.