Maapallon 8 miljardista ihmisestä yli puolet kärsii uusiutuvien vesivarojen puutteesta ainakin yhden kuukauden ajan vuodessa ja tämän osuuden arvioidaan nousevan.
Monin paikoin rajalliset, uusiutuvat vesivarat ovat saaneet ihmiset käyttämään fossiilisia vesivaroja ja niiden ehtyminen syventää entisestään vesikriisiä.
Fossiiliset vesivarat eli paleovedet ovat kertyneet maaperän sedimenttiin tuhansien tai jopa miljoonien vuosien aikana, jolloin ilmasto oli nykyistä kosteampi.
Tällaisia satojen metrien tai kilometrien svyyksissä olevia vesivaroja on eri puolilla maailmaa. Suurin niistä sijaitsee Pohjois-Afrikassa Saharan itäosissa neljän valtion alueella. Nubian hiekkakivivarastossa on makeaa vettä 150 000 kuutiokilometriä. Nubian vesi on kuitenkin syvällä ja esimerkiksi kilometrin syvyydestä veden pumppaaminen on energiaa kuluttavaa ja kallista.
Fossiilisen veden ongelma on myös se, että se ei uusiudu tai uusiutuu hyvin hitaasti – nykyihmisten kannalta liian hitaasti.
Tuore tutkimus kertoo, että esimerkiksi Intiassa ja Kaakkois-Kiinassa nämä vesivarat ovat vähenemässä ja uhkaavat jopa loppua vuoteen 2050 mennessä. Miljardien ihmisten ruoantuotanto on ainakin osittain riippuvainen fossiilisesta vedestä ja sen kulutus on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä.
– Jos nämä fossiiliset pohjavesivarannot loppuvat, se tarkoittaa sitä, että veden käyttöä pitää näillä alueilla pystyä tehostamaan tai sitten ruoantuotantoa siirtää muualle. Aikamoinen sopeutuminen olisi siis kyseessä, sanoo globaalien vesi- ja ruoka-asioiden professori Matti Kummu Aalto-yliopistosta.
Yhtälöä hankaloittaa se, että maapallon väkiluku jatkaa kasvua vielä pitkään. Ruokittavia suita on entistä enemmän ja vesi uhkaa vähentyä nimenomaan niiltä alueilta, jossa siitä on pulaa jo entuudestaan.
Veden monta uhkaa
Makeaa vettä on maapallolla rajallisesti. Kaikesta vedestä sitä on vain 2,5 prosenttia, josta suurin osa jäätiköissä. Joissa ja järvissä makeasta vedestä on vain joitakin promilleja, loput ovat maaperässä.
Moni asia uhkaa vettä.
Ihmisen toiminta, esimerkiksi patojen rakentaminen ja laajamittainen kastelu, on ajanut makean veden kierron pois tasapainosta suhteessa teollistumista edeltävään aikaan. 90 prosenttia ihmisen käyttämästä vedestä menee keinokasteluun. Esimerkiksi Välimeren alueella ruoan tuotanto ei olisi mahdollista nykyisellään ilman runsasta keinokastelua.
Veden käyttöä ruoantuotannossa pitäisi järkevöittää, mutta tässäkin asiassa on monta puolta. Intiassa 1,4 miljardin ihmisen ruokkimiseen käytetään hurjia määriä vettä, mutta se hyödyttää Itä-Afrikkaa, jonka sadannasta arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia tulee Intian keinokasteluista.
– Eli jos Intiassa lopetettaisiin kastelu, se vaikuttaisi suoraan Itä-Afrikan sadantaan, missä jo nyt on monin paikoin kriittisen kuivaa, Kummu kertoo.
Lisäksi hiljattain kerrottiin, että ilmastonmuutos nostaa pohjavesien lämpötiloja. Vaikka lämpötila nousisi vain asteen tai kaksi, veteen tulee saasteita, tautien aiheuttajia ja raskasmetalleja kuten arseenia ja mangaania. Tulevaisuudessa mahdollisesti kymmenillä miljoonilla ihmisillä pohjavesi tulee luultavasti olemaan liian lämmintä käytettäväksi sellaisenaan talousvetenä.
Ilmaston ääri-ilmiöiden lisääntyminen lisää myös veden ääri-ilmiöitä: kuivuutta ja tulvia.
Kummu pitää myös veden laadun huononemista erittäin vakavana ongelmana. Jätevesistä valtaosa, 80 prosenttia, menee edelleen sellaisenaan vesistöihin ja sitä kautta ekosysteemeihin. Pelloilta valuu valtavia määriä ravinteita ja torjunta-aineita vesistöihin.
– Pohjavettä on tosi vaikea puhdistaa. Jos pohjaveteen pääsee esimerkiksi suolavettä merestä tai saasteita pintavedestä, niitä on lähes mahdotonta saada sieltä enää pois.
Vesiasiat puhuttavat lopultakin
Keskustelu makean veden tilasta jäi pitkään muiden ilmasto- ja ympäristöhuolien jalkoihin. Veden tilaan on nyt herätty, mistä kertoo muun muassa se, että YK järjesti viime vuonna vesikonferenssin – ensimmäisen 46 vuoteen.
Kummu kaipaa u-käännöstä, paluuta kohtuullisempaan veden ja maan käyttöön, ja antaa siitä esimerkin:
– Ruokahävikin vähentäminen on yksi keino. Noin neljäsosa ruuasta menee jossain ruokaketjun vaiheessa hukkaan, jolloin myös yksi neljäsosa siitä valtavasta määrästä ruoan käytetystä vedestä menee hukkaan.
Vuodet ovat myös erilaisia veden suhteen.
Afrikan eteläkärjessä sijaitseva Kapkaupunki oltiin vuonna 2017 julistamassa ensimmäiseksi suurkaupungiksi, josta juomavesi loppuu. Sen jälkeen sateisia talvia on riittänyt, ja patoaltaat ovat nyt täynnä vettä. Kapkaupungissa vaivana ovatkin nyt huoltamatta jääneet putket.
Vettä voi toki tehdä keinotekoisesti, ottamalla suolan pois merivedestä. Se vaatii kuitenkin paljon energiaa ja on jäänyt siksi rikkaimpien valtioiden luksukseksi. Maltan saarivaltiossa Välimerellä juomavedestä kolmasosa tehdään merivedestä.
- Kuuntele Yle Areenasta:
