Helsinki-hallin sähköjen katkaisusta ei ole vielä varmuutta.
Vierailimme hallilla maanantai-iltapäivällä ja toistaiseksi rakennuksessa näytti olevan sähköt päällä.
Esimerkiksi halliyhtiön ja Jääkiekkoliiton tiloissa toimivat normaalisti sähköt. Sisätiloissa näkyi esimerkiksi valaistusta päällä.
STT uutisoi viime viikolla, että Helsinki-hallin sähkönjakelu on vaakalaudalla, koska halliyhtiö ei ole saanut maksettua sähkölaskuaan. Sähkösopimuksen on määrä purkautua mahdollisesti tänään.
Helen sähköverkon toimitusjohtaja Markus Lehtonen kertoo Ylelle sähköpostitse, ettei hallin tilanne ole muuttunut aiemmasta.
Lehtosen vastauksen mukaan heillä ei ole asiasta uutta kerrottavaa, eivätkä he kerro yksittäisen asiakkaan tilanteesta.
Lehtonen ei viestissään kommentoi mahdollisia riskejä, joita sähköjen katkaisu voisi aiheuttaa.
Hänen mukaansa jokaisella kiinteistönomistajalla on vastuu omasta kiinteistöstään.
–Toimimme tarvittaessa tiiviissä yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa ja viranomaiset arvioivat, onko sähkönjakelu turvallista keskeyttää, Lehtonen kertoo viestissään.
Sähköt vielä toistaiseksi päällä
Jääkiekkoliiton toimisto sijaitsee Helsinki-hallin kyljessä. Liiton viestintäjohtaja Henna Malmberg kertoi Ylelle puhelimitse noin kello kymmeneltä aamulla, ettei hänen tietojensa mukaan sähköjä oltu vielä katkaistu.
Malmbergin mukaan heillä ei ole tietoa, milloin sähköt mahdollisesti katkaistaan. Heillä ei ole tullut myöskään erityisiä ohjeita tai varoituksia sähköjen katkaisusta.
– Varmaankin jokainen taho tällä hetkellä kartoittaa, mitä tästä voi aiheutua.
Malmberg kertoo, että toimiston työntekijät voivat mahdollisesti työskennellä etänä. Liitto järjestää työntekijöilleen myös korvaavia tiloja.
Malmberg kertoo, että halliyhtiö on pyytänyt myös liitolta apua sähkölaskun maksamiseen. Hän ei kommentoinut, miten liitto suhtautuu pyyntöön.
Aiemmin halliyhtiön toimitusjohtaja Kai Paananen totesi STT:lle, että ilman sähköistä valvontaa jäähallin ammoniakkisäiliöt voisivat aiheuttaa jopa pahimmassa tapauksessa räjähdyksen.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan säiliöt olisi kuitenkin tyhjennetty perjantaina. Lehden mukaan sähköjen katkaisuun liittyy myös muitakin riskejä, kuten katsomopenkkien homehtumisvaara.
2.9.2024 kello 16.06 Lisätty juttuun kuvia ja tieto, että sähköt olivat päällä maanantai-iltapäivällä.