Talviuimarit aloittivat kautensa Hausjärvellä – veden lämpötila 19 astetta

Talviuinti onnistuu Hausjärven Valkjärvellä talkootyön voimin. Vuosittain leirintäalueella käy toista sataa uimaria.

Valkjärven leirintäalueen uimakauden avaus kokosi kymmeniä uimareita harrastuksen pariin.
  • Heidi Kononen

Aurinko paistaa Valkjärven rantaan, ja saunan terassilla on lämmintä 25 astetta, kun väkeä valuu tasaiseen tahtiin uimaan ja saunomaan. Tuttu porukka halailee ja tervehtii toisiaan iloisesti.

Ilman yhteisöllisyyttä ja talkootyötä talviuinti leirintäalueella ei olisi mahdollista. Vapaaehtoiset pitävät huolta, että maanantaisin sauna on lämpimänä, talvisin avanto auki ja rappuset käytettävissä. Lisäksi on tärkeää katsoa, ettei kukaan ui talvella yksin.

– Se kuuluu tähän hommaan, että katsotaan kaikkien perään, kertoo vuosia talviuintia harrastanut Jorma Korhonen.

Omaa aikaa ja vastustuskykyä järvestä

Korhosen mukaan Valkjärvellä käy vuosittain toista sataa uimaria. Maanantaisin neljä tuntia avoinna olevassa saunassa käy kymmeniä uimareita, ja joka vuosi tulee myös uusia harrastajia.

Yhteensä Kanta-Hämeessä on parikymmentä talviuintipaikkaa. Esimerkiksi Janakkalassa ja Hausjärvellä paikat ovat jo auki, ja viimeiset avaavat kautensa lokakuussa. Talviuintikausi jatkuu yleensä toukokuuhun saakka.

Mies ja nainen istuvat vierekkäin kuvassa.
Jorma Korhonen ja Anni O'Hanlon saavat paljon iloa talviuinnista. Kuva: Heidi Kononen / Yle

Jorma Korhonen ja Anni O'Hanlon sanovat, että oma vastustuskyky on parantunut selvästi talviuinnin aloittamisen jälkeen. Lisäksi saunominen ja uiminen ovat omaa aikaa, ja olo kotiin lähtiessä on iloinen ja rentoutunut.

– Talviuinnista voi alkaa puhua sitten, kun veden lämpötila on noin kymmenen astetta, Korhonen toteaa.

Aloittelijan kannattaa aloittaa varovasti. Veteen kannattaa mennä ja sieltä nousta määrätietoisesti, mutta rauhallisesti. Hätiköinti ei kuulu talviuintiin, he sanovat.