Uusi raakkuvahinko paljastui Kainuussa – Stora Enso: Sama aliurakoitsija kuin Hukkajoella

Kainuun ely-keskus tarkasti Stora Enson hakkuukohteen eilen torstaina. Tarkastuksen yhteydessä havaittiin myös vanhempia ylitysjälkiä, eli puroa ovat ylittäneet muutkin kuin Stora Enso.

Raakkuja Suomussalmen Hukkajoen tuhoalueella. Kuvattu 26082024.
Raakkuja Suomussalmen Hukkajoen tuhoalueella. Kuvattu 26.8.2024. Kuva: Rami Moilanen / Yle
    • Eetu Ruonakoski
    • Nuutti Ruokangas
    • Henna Korkala
    • Sanna Kähkönen

Kainuun ely-keskus epäilee uusia raakkuvahinkoja Kainuussa.

Ely-keskus tarkasti eilen Stora Enson hakkuukohteen, joka sijaitsee Puolangalla. Kohteessa epäillään tapahtuneen luonnonsuojelulain vastaista toimintaa.

Stora Ensolta kerrotaan, että kohteessa on toiminut sama aliurakoitsija kuin Hukkajoella. Stora Enso kertoo lopettaneensa yhteistyön aliurakoitsijan kanssa Hukkajoen tapauksen ilmenemisen jälkeen.

Stora Enson viestintäjohtaja Ingrid Peura korostaa, että Stora Ensolla on hakkuuoikeuden haltijana hakkuukohteesta kokonaisvastuu.

Puolangan sijainti on merkitty karttaan.
Uusi kohde sijaitsee Puolangalla. Edelliset vahingot paljastuivat Suomussalmella. Kuva: Hanne Kinnunen / Yle, Mapcreator, Open Street Map

Myös muut kuin Stora Enso ylittäneet puroa

Paljastuneista tuhoista tehdään rikosilmoitus, kertoo Kainuun ely-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Sari Myllyoja. Kohde ei kuitenkaan ely-keskuksen mukaan vaadi samanlaisia kunnostustoimenpiteitä kuin Hukkajoella.

Myllyojan mukaan tarkastuksen yhteydessä havaittiin myös vanhempia ylitysjälkiä.

– Eli sitä ovat käyttäneet ylityspaikkana muutkin kuin Stora Enso, hän kertoo.

Myllyoja ei osaa arvioida, kuinka kauan puroa on ylitetty.

Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen kertoo Ylelle, että purossa on kulku-ura, jonka yli epäillään kuljetun heidän metsäkoneidensa lisäksi esimerkiksi traktoreilla ja mopoilla.

– Olen nähnyt kuvan siitä paikasta ja se on melkein tieura.

Uusi kohde poikkeaa Hukkajoesta raakkupuron ja sen lähiympäristön ominaisuuksien ja toiminnan mittakaavan osalta, ely-keskus kertoo tiedotteessaan.

Ely-keskus tarkasti eilen myös toisen raakkukohteen yleisöilmoituksen perusteella. Se ei kuitenkaan vaadi jatkotoimenpiteitä.

– Siellä on toimittu asianmukaisesti ja käytetty väliaikaista siltaa.

Toiselle kohteelle on Myllyojan mukaan tehty useita metsänkäyttöilmoituksia ja alueella on useita hakkuuoikeuksien haltijoita.

Metsähallituksen Pirkko-Liisa Luhta esitteli Hukkajoella elokuun lopulla, miltä kuollut raakku näyttää.

Stora Enso ilmoitti itse

Stora Enso ilmoitti uusista epäillyistä raakkuvahingoista Kainuun ely-keskukselle elokuun lopulla.

Nyt tarkastetusta kohteesta on saapunut Kainuun ely-keskukselle Stora Enson metsänkäyttöilmoitus joulukuussa 2023, johon ely-keskus on antanut kirjallisen ohjeistuksen raakkujen huomioimiseksi.

Puron sijainnista on kerrottu julkisuuteen ainoastaan, että kohde sijaitsee Puolangalla. Tiedot uhanalaisten jokihelmisimpukoiden sijainnista ovat lain mukaan salassa pidettävää tietoa.

Stora Enso aloitti omat tarkastuksensa useissa kohteissa, kun paljastui, että sen työmaalla Hukkajoella rauhoitettua raakkujokea ylitettiin metsäkoneilla jopa satoja kertoja.

Poliisi tutkii Hukkajoen tapausta törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Rikoksesta epäillään useita henkilöitä.

Hukkajoen tapauksen paljastuttua Stora Enso kertoi keskeyttäneensä väliaikaisesti hakkuut kaikissa Suomen kohteissaan, joihin liittyy luonnonsuojeluun liittyviä rajoituksia.

Perjantaina yhtiö tiedotti, ettei keskeytetyillä hakkuukohteilla tehdyissä tarkastuksissa ei löytynyt sääntöjenvastaisuuksia. Näin ollen Stora Enso on käynnistänyt hakkuut uudelleen.

Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?

Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: eevi.kinnunen@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Juttua ja otsikkoa on muokattu 6.9. kello 20.06: Jutun otsikosta ja leipätekstistä on korvattu sana ”raakkutuho” sanalla ”raakkuvahinko”. Ely-keskus tarkensi illalla käsitystään vahingon laajuudesta. Lue lisää: Ely-keskuksen mukaan toista koneella ylitettyä raakkujokea ei pitäisi verrata Hukkajokeen – tämä tapauksesta tiedetään