Maria Lindell (1891–1932) oli nokialaisen piikatytön avioton lapsi. Hän syntyi köyhiin oloihin ja jäi orvoksi 15-vuotiaana.
Lindell oli pikkurikollinen ja prostituoitu, joka istui vankilassa useaan otteeseen, kunnes keksi syntyä uudelleen varakkaana maailmannaisena Minna Craucherina.
Kouluja käymätön Lindell oppi matkimaan yläluokan tapoja, kun hän toimi piikana varakkaassa konsuliperheessä Saksassa.
Suomeen palattuaan hän muuntautui Madame Craucheriksi, joka huijasi tiensä suomalaisen kulttuurielämän ja politiikan ytimeen.
Nyt tästä suomalaisesta Mata Harista on syntynyt uusi kotimainen musikaali.
Aino Pennasen kirjoittama, Eeva Konnun säveltämä ja Riikka Oksasen ohjaama teos saa kantaesityksensä Espoon teatterissa, joka käyttää nykyisin nimeä &.
Työryhmä huomasi musikaalia työstäessään, että aina, kun Craucherista tuntui saavan otteen, tämä muunsi muotoaan ja lipesi käsistä.
– Minna Craucher herättää henkilönä kysymyksen, onko hänellä arvoja lainkaan, tekeekö hän koskaan asioita vilpittömästi vai onko hän aina opportunistinen ja pelaa jotain peliä, ohjaaja Riikka Oksanen kuvaa.
Madamen buduaari houkutti kirjailijoita
Minna Craucher esiintyi varakkaana mesenaattina. Hän perusti eksoottisen salongin, jonka avokätinen tarjoilu houkutteli kieltolain aikaan (1919–1932) buduaarinsa hämyyn lehtimiehiä ja kirjailijoita. Heidän joukossaan oli tulenkantajien keskeisiä nimiä Olavi Paavolaisesta Mika Waltariin.
Craucherin elämä perustui valheeseen. Riikka Oksanen yllättyi, miten paljon Craucherin tarinassa on yhtymäkohtia nyky-yhteiskuntaan: paitsi identiteetin rakentamiseen ja itsensä brändäämiseen myös totuuden jälkeisyyteen. Siihen, ettei ole niin väliä, vaikka esittäisi asioita vastoin faktoja.
– Meillä on vallassa ihmisiä, jotka ilmiselvästi puhuvat asioita, jotka eivät ole totta. Kun tarpeeksi moni heitä uskoo, se muodostuu jonkinlaiseksi kilpailevaksi totuudeksi. Ja se on pelottava yhtymäkohta Minnan tarinasta meidän maailmaamme, Oksanen sanoo.
Craucher flirttaili äärioikeiston kanssa
Craucherina esiintynyt Lindell viehättyi äärioikeistolaisesta lapuanliikkeestä. Hän solmi läheiset yhteydet liikkeen johtohahmoon Vihtori Kosolaan.
Madame Craucher toimi järjestön varainhankkijana ja kustansi muun muassa käsivarsinauhat 12 000 osallistujalle Helsinkiin päätyneeseen talonpoikaismarssiin vuonna 1930.
Oksanen näkee, että Craucherin ajassa, 1920- ja 1930-luvussa, on paljon yhtäläisyyksiä tähän päivään.
– Me teemme tämän esityksen, jotta me muistaisimme, että ei ole kauaakaan siitä, kun fasistinen ajattelu oli voimakkaasti vallalla. Samantyyppiset ääriajattelun ainekset ovat tällä hetkellä saamassa valtaa eurooppalaisissa yhteiskunnissa.
Oksanen korostaa, että on tärkeätä muistaa, mitä silloin tapahtui ja mitä siitä seurasi.
Craucherille seuraukset olivat konkreettiset.
Madamen flirttailu äärioikeiston kanssa päättyi laukauksiin hänen helsinkiläisen Mechelininkadun kodissaan, työpöytänsä ääressä vuonna 1932.
Craucher oli aiemmin erotettu liikkeestä, minkä jälkeen hän oli vuotanut tietoja viranomaisille ja lehdistölle muun muassa Mäntsälän kapinasta ja lapuanliikkeen tappolistoista. Liike pelästyi ja murhautti entisen rahoittajansa.
Craucher ei suostunut uhriksi
Oksanen korostaa, että Craucher ei ollut uhri. Hän käytti niitä keinoja, joilla pystyi oman aikansa yhteiskunnassa pärjäämään surkeista lähtökohdistaan huolimatta.
– Hänessä oli jokin hämmästyttävä omavoimaisuus ja riippumattomuus. Hän ei kerta kaikkiaan suostunut asettumaan uhrin rooliin, joka hänelle oli yhteiskunnallisesti annettuna.
Musikaali heijastelee yhteiskunnan epätasa-arvoa ja tilannetta, jossa kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia. Craucher huijasi itselleen aseman, jolla pääsi pois oloista, joihin oli syntynyt.
– Se käsittelee myös sitä, mitä valta tekee ihmiselle, miten valta korruptoi ja miten sortavat rakenteet tuottavat väistämättä epätasa-arvoisen ja toimimattoman lopputuloksen, Oksanen sanoo.
Ohjaajan mukaan teos ei ota moraalista kantaa Lindellin toimintaan.
– Kysymys siitä, toimiko hän oikein vai väärin, pyörii tuossa koko ajan esitystä katsoessa. Jos taide saa ihmisen pyörittämään näitä kysymyksiä, se onnistuu tarkoituksessaan.
Näyttelijät soittavat kaiken musiikin itse
Minna Craucher -musikaalissa koko ensemble esittää vuorollaan Madame Craucheria, joka oli säveltäjä Eeva Konnulle aarreaitta.
– Hän pursuaa ja tursuaa sävellettävää lähtien huijariudesta ja identiteetin muuntumisesta. Siitä mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä, kun Craucher ymmärtää, että hän voi olla kuka vain, Kontu sanoo.
Oivalluksesta syntyi esityksessä kertautuva pääteema: Olen kuka haluan. Se säveltyi helposti.
– Tästä tulee 3–4 repriisiä, joissa mennään yksinkertaisesta pop-kappaleesta tahtilajeja vaihtaviin hengitysrytmeihin aika villistikin, Kontu sanoo.
Lopputuloksena on modernia pop-painotteista musikaalimusiikkia, jossa voidaan piipahtaa nyky-jazzissa tai -klassisessa.
– Minna Craucherin tunteet olivat samanlaisia kuin meidän tunteemme. Siksi on luonnollista säveltää tämän päivän musiikkia ja käyttää siinä tämän päivän elektronisia soittimia.
Näyttelijät soittavat itse kaiken esityksessä kuultavan musiikin. Säveltäjän mukaan siinä on hyvät puolensa.
– Jokainen näyttämöllä tuotettu ääni ja jokainen biisin sovituksen osanen syntyy näyttelijäntyöstä. Näyttelijä osaa hakea perusteen ja motivaation toisella tavalla kuin mitä kapellimestari osaisi pyytää muusikoilta, Kontu sanoo.
Minna Craucher -musikaalin ensi-ilta 18.9. Espoon teatterissa.
