Puutarhajäte on kuljetettava lajitteluasemalle tai säilöttävä omaan kompostiin, muistuttaa Kuopion kaupunki

Puutarhajätettä, kuten lehtiä, risuja, multaa tai hedelmiä ei saa kuljettaa kaupungin alueelle.

Kaksi henkilöä haravoimassa. Etualalla harava.
Kuopion kaupunki muistuttaa, että muun muassa haravointijäte pitää kuljettaa Jätekukon lajitteluasemalle tai laittaa omaan kompostiin. Kuvituskuva. Kuva: Emilia Saukkonen / Yle
  • Keijo Salokangas

Kuopion kaupunki muistuttaa puutarhajätteiden oikeasta käsittelystä.

Tonteilta tai pihoista ei saa viedä mitään roskia kaupungin alueelle, eikä kaupungin alueelta saa kaataa puita.

Kielto koskee myös puutarhajätettä, jota ovat esimerkiksi haravointijäte, risut, kannot, multa, omenat ja muut oman pihan hedelmät, vieraslajikasvit sekä joulukuuset.

Puutarhajätteet pitää kuljettaa Jätekukon lajitteluasemille. Omalle pihalle voi perustaa myös jätehuoltomääräysten mukaisen kompostin.

Myös puiden kaataminen, oksien karsiminen tai muun kasvillisuuden poistaminen kaupungin alueelta on kielletty. Lisäksi puun kaataminen myös omalta tontilta voi vaatia luvan.