Jo suhteellisen pienet summat lapsen pankkitilillä voivat vähentää koko perheen saamaa toimeentulotukea, ilmenee Kelan omista ohjeista.
Kela on leimannut etuuskäsittelijöille jaetut ohjeet sisäisiksi, ja niiden julkaisua on rajoitettu. Yle sai osan ohjeista katsottavakseen.
Kelan omille työntekijöille jaetussa esimerkissä kerrotaan, että jos nelihenkisen perheen lapsella on tilillään 57,01 euroa, ne eivät vaikuta toimeentulotukeen, koska ”varat ovat vähäisiä”. Jos lapsella on tilillään 242,98 euroa, ne vähentävät perheen saamaa toimeentulotukea.
Esimerkissä on käytetty jostain syystä hyvin tarkkoja summia.
Näin Kela perustelee tietojen julkaisun rajoitusta
Toimeentulotuesta päättävillä Kelan työntekijöillä on apunaan 233-sivuinen julkinen etuusohje. Etuusohje on ladattavissa Kelan nettisivuilta.
Julkisen etuusohjeen lisäksi heillä on käytössään päätöksenteon apuna ohjeita, koulutuksia ja esimerkkejä. Pyysimme Kelalta heidän työntekijöilleen antamia ohjeita jo kesäkuussa. Saimme vain linkin julkiseen etuusohjeeseen, joka on kaikkien saatavilla. Myöhemmin saimme Kelan sisäiseltä lähteeltä sisäisiä ohjeita, joissa oli ”julkaisu rajattu” -leima.
Miksi ohjeet eivät ole julkisia? Kelan etuuspäällikkö Marja-Leena Valkosen mukaan ohjeet eivät ole salaisia, mutta ne eivät ole julkisesti netissä, koska ne on tarkoitettu Kelan sisäiseen käyttöön.
– Siellä on tarkemmalla tasolla avattu etuusohjetta ja tehty tiettyjä tarkennuksia ratkaisuasiantuntijoiden työn helpottamiseksi, Valkonen sanoo.
Sisäiset ohjeet ohjeistavat siis julkisia ohjeita yksityiskohtaisemmin, ketkä saavat etuuksia ja ketkä jäävät ilman. Valkonen perustelee ohjeiden saatavuuden rajoittamista sillä, että osassa ohjeita ja koulutuksia on tietoja, jotka liittyvät esimerkiksi väärinkäytösten ehkäisyyn.
Valkosen mukaan Kela huomioi kaikki perheen käytettävissä olevat tulot ja varat. Tämä koskee myös lasten tilillä olevia rahoja, ellei rahaa ole kovin vähän. Linjaus perustuu Valkosen mukaan lakiin.
– Laki ei erottele perheen vanhempien ja lasten varoja. Sen takia myös lapsen varojen tarkastelu on osana toimeentulotuen laskelmaa.
Lasten tilivaroja käsittelevä täsmennys on tullut koulutusmateriaaleihin tämän vuoden keväällä.
– Ohjeiden taustalla on aina laki. Tänäkin vuonna sosiaaliturvaan on tullut ja tulee lukuisia muutoksia, joilla on vaikutusta myös toimeentulotukeen.
Vanhemman on lähtökohtaisesti vastattava lapsen elatuksesta. Alaikäisen tilillä olevia rahoja voidaan kuitenkin käyttää kyseisen lapsen elatukseen, jos huoltajan taloustilanne on heikko. Koko perheen arjen pyörittämiseen lapsen rahoja ei saa käyttää.
Entä jos lapsi saa lahjaksi rahaa?
Miten käy, jos lapsi saa vaikkapa rippilahjaksi rahaa? Kuinka paljon lapsen tilillä voi olla rahaa, ennen kuin summa vaikuttaa tukiin?
Valkosen mukaan yksiselitteistä rajaa ei ole olemassa, koska lasten tilivarojen kohdalla pitää huomioida perheen yksilöllinen tilanne. Kelan oman esimerkin perusteella raja näyttää kuitenkin asettuvan jonnekin 100–200 euron tietämille.
Lapsen rahat eivät voi viedä koko toimeentulotukea, mutta ne voivat vaikuttaa lapsen omaan osuuteen tuesta. Tämä osuus vaihtelee esimerkiksi sen mukaan, minkä ikäinen lapsi on. Rippikouluikäisen lapsen osuus perheen toimeentulotuesta on noin 350–411 euroa kuussa.
Lopulta riippuu koko perheen tuloista ja menoista, miten paljon lapsen tilillä oleva summa rokottaa perheen toimeentulotukea.
Jo 50 euroa tilillä voi vähentää tukea
Kelan sisäisistä ohjeista käy ilmi myös, millaiset summat pankkitilillä vaikuttavat perheiden ja yksinasuvien toimeentulotuen määrään.
Uuden asiakkaan kohdalla yksinasuvan tukea vähentää jo 50 euron summa tilillä, perheellä raja kulkee 100 eurossa. Sama pätee kolmihenkiseen ja kuusihenkiseen perheeseen.
Valkosen mukaan nämä rajat eivät perustu lakiin, vaan ne on määritelty Kelassa. Ne ovat olleet voimassa keväästä 2024. Tällä pyritään Valkosen mukaan takaamaan asiakkaiden yhdenvertaisuus.
Juttua korjattu 18.9. klo 16.20: Jutussa kerrottiin aikaisemmin otsikossa, tekstissä ja videolla Kelan sisäisten ohjeiden olevan salaisia. Juttua on nyt muokattu niin, että ohjeita kutsutaan sisäisiksi ohjeiksi, joiden julkaisua on rajattu.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.