Haag kieltää ensimmäisenä kaupunkina fossiilisiin polttoaineisiin liittyvät mainokset

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaupunki kieltää fossiilisten polttoaineiden tuotteiden mainonnan.

Pyöriä kaksikerroksisessa parkissa Haagin rautatieaseman edessä.
Alankomaalainen kaupunki Haag kieltää ensimmäisenä maailmassa fossiilisten polttoaineiden mainostamisen. Haagissa pyöräillään paljon. Kuva: Jan Fritz / AOP
  • Riikka Kajander

Haagista tulee maailman ensimmäinen kaupunki, joka kieltää mainostamasta fossiilisten polttoaineiden tuotteita sekä ilmastoa tuhoavia palveluita.

Torstaina hyväksytyn lain myötä hollantilaiskaupungissa lopetetaan julkisin varoin ja yksityisesti rahoitetut bensiinin ja dieselin sekä lento- ja risteilyalusten mainonta. Laki astuu voimaan ensi vuoden alusta.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaupunki on kieltänyt vastaavan mainonnan paikallisella lainsäädännöllä.

Päätös on seurausta YK:n pääjohtajan António Guterresin aiemmin tänä vuonna esittämästä kehotuksesta hallituksille ja tiedotusvälineille, jossa esimerkiksi fossiilisille polttoaineille määrättäisiin samankaltaisia kieltoja kuin tupakkatuotteille.

Euroopan unioni on sitoutunut ilmastopolitiikkaan, jossa tavoite on poistaa ilmakehästä yhtä paljon kasvihuonekaasupäästöjä kuin tuottaa niitä vuoteen 2050 mennessä.