Sami Välimäki jakaa sijaa 13 ennen päätöspäivää

Golfin Euroopan-kiertueella pelataan parhaillaan Irlannin avoimia.

Sami Välimäki golfaamassa.
Olympialaisten jälkeen Sami Välimäki on pelannut Euroopan-kiertueella. Kuva: Getty Images
  • Kamilla Rajander

Golfaaja Sami Välimäki on Euroopan-kierueen Irlannin avoimissa jaetulla 13. sijalla ennen päätöspäivää. Välimäen yhteistulos on kolmen päivän jälkeen par-lukemassa.

Suomalainen aloitti toisen kisapäivän tapaan myös kolmannen kierroksen birdiellä, mutta seuraavalta reiältä hänelle kirjattiin bogey. 12:s väylä osoittautui ainakin tulosten valossa Välimäelle kierroksen haastavimmaksi, sillä siitä tuloksena oli tuplabogey.

Kierroksen tulokseksi muodostui lopulta +1.

Suomalaispelaaja kuvaili Golfpisteen haastattelussa lauantain keliä rajuksi.

– Hyvää peliä, yksi huono lyönti maksoi paljon, mutta silti ollaan vielä ihan asemissa, Välimäki kommentoi golfmedialle.

Kilpailua johtaa Pohjois-Irlannin Rory McIlroy tuloksella kuusi alle parin.

Mikko Korhonen jakaa sijaa 81 tuloksella neljä yli parin.