Kalle Samooja putosi golfin LIV-kiertueelta – Jon Rahm nappasi 18 miljoonan jättipotin

Suomalaisgolfari Kalle Samooja epäonnistui kauden päätöskisan lopussa ja päätyi niukasti putoamisviivan alapuolelle.

Kalle Samooja varmisti paikkansa LIV-kiertueella Abu Dhabissa järjestetyn karsintakilpailun voitolla.
Kalle Samooja joutuu hakemaan LIV-paikkaa jälleen karsintasysteemin kautta. Kuva: Jason Butler / Getty Images
  • STT Urheilu

Espanjalaistähti Jon Rahmille siirtyminen golfin kohutulle LIV-kiertueelle oli taloudellisesti melkoinen jättipotti. Rahm sinetöi sunnuntaina Chicagossa pelatussa kauden viimeisessä yksilökisassa kiertueen pistevoiton ja tienasi 18 miljoonaa dollaria. Päälle tuli vielä neljä miljoonaa taalaa kisavoitosta.

Kaksinkertainen major-voittaja Rahm vaihtoi Saudi-Arabian rahoittamalle LIV-kiertueelle viime joulukuussa. Avauskaudellaan hän ei kertaakaan jäänyt kärkikymmenikön ulkopuolelle pelaamissaan 11 kisassa.

LIV-kiertueelle täksi kaudeksi ensimmäisenä suomalaisena paikan napannut Kalle Samooja koki kovia päätöskisan loppuhetkillä. Kaksi bogia kolmella viimeisellä reiällä pudotti hänet liigasta ja kauden kokonaissijoitus painui 49:nneksi eli ensimmäisen putoajan sijalle. Samoojan ohella liigasta putosi neljä muuta pelaajaa.

Samoojan parhaaksi sijoitukseksi kauden aikana jäi 14. sija Singaporen kisassa toukokuussa. Samooja joutuu hakemaan LIV-paikkaa jälleen karsintasysteemin kautta.