Etelä-Karjalan hyvinvointialueen on maksettava entiselle ensihoitajalle noin 83 000 euron korvaukset.
Etelä-Karjalan käräjäoikeuden mukaan työnantaja päätti ensihoitajan työsopimuksen perusteettomasti vuonna 2020. Tuolloin toiminnassa oli vielä sosiaali- ja terveyspiiri Eksote.
Kiista sai alkunsa ensihoitajan työkokeilun aikaisista tapahtumista.
Ensihoitajalla oli toistaiseksi voimassa oleva työsuhde Eksoteen. Hän oli pitkällä sairauslomalla, mutta palasi ensihoitajan tehtävään työkokeilun kautta ennen sairausloman päättymistä.
Työkokeilussa ensihoitaja ei saanut Eksotelta palkkaa vaan kuntoutusrahaa, jonka maksoi julkisten alojen eläkevakuutuskeskus Keva.
Työkokeilun aikana hän menetti väliaikaisesti ajo-oikeutensa sairauskohtauksen takia. Eksote katsoi, ettei ensihoitaja voinut enää tehdä töitä ambulanssissa.
Eksote määräsi hänet uuteen tehtävään puhelinpalveluun.
Ensihoitaja vastusti siirtoa ja ehdotti työskentelyä muissa yksiköissä. Eksoten mukaan ensihoitaja ei soveltunut ehdottamiinsa tehtäviin.
Sairastui eikä palannut enää töihin
Ensihoitaja sairastui työkokeilunsa loppupuolella. Hän ei palannut enää töihin.
Työnantajan mukaan ensihoitaja ei toimittanut sairastumisestaan lääkärintodistusta ajoissa. Sairausloman päätyttyä hän ei työnantajan mukaan esittänyt muuta syytä poissaololleen kuin työtehtävästä kieltäytymisen.
Lopulta Eksote purki ensihoitajan työsuhteen perusteettomien poissaolojen takia. Ensihoitaja vei asian oikeuteen.
Ei olisi saanut muuttaa yksipuolisesti
Käräjäoikeus totesi, ettei Eksotella ollut perusteita purkaa ensihoitajan työsuhdetta työstä kieltäytymisen tai toimittamatta jätetyn sairauslomatodistuksen perusteella.
Oikeus korosti, että ensihoitaja oli tapahtumahetkellä työkokeilussa Eksotessa. Eksote ei olisi saanut yksipuolisesti muuttaa hänen tehtäväänsä, sillä työkokeilu koski nimenomaan ensihoitajan tehtäviä.
Tehtävän muuttaminen olisi vaatinut työkokeilusopimuksen päättämistä ja uutta työkokeilusopimusta.
Ensihoitajan ei oikeuden mukaan tarvinnut myöskään toimittaa sairauspoissaolotodistusta Eksotelle, koska kyse on ollut palkattomasta kuntoutuksesta.
Hyvinvointialueen maksettavaksi määrätty korvaus koostuu työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä, irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä, yhdenvertaisuuslain hyvityksestä sekä oikeudenkäyntikuluista.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Asiasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.