Parikkalan kylänraittia ajaa niin iso erikoiskuljetus, että 200 lehmusta piti parturoida sen tieltä

Suuri kuljetus vie niin paljon tilaa, että pääkadun lehmukset parturoidaan uuteen uskoon Parikkalassa.

Arboristi on kiivennyt lehmuksen latvaan.
Arboristi kiipesi lehmuksen latvaan Parikkalan keskustassa. Kuva: Jaakko Romu
  • Elisa Paljakka
  • Olli-Pekka Toivanen

200 lehmusta on saanut tällä viikolla kyytiä Parikkalan kylänraitilla itärajan tuntumassa Kaakkois-Suomessa.

Arboristit eli puunhoitajat leikkaavat kunnan keskuskadun lehmusten oksia isojen erikoiskuljetusten tieltä. Kuljetusten on mahduttava etenemään oksien alla osumatta niihin.

Kaksi arboristia käyttää henkilönostinta ja leikkaa lehmuksia.
Parikkalantiellä kasvaa lehmuksia molemmin puolin tietä noin kilometrin matkalla. Kuva: Tapani Mäkelä

Kuljetukset ajetaan Savonlinnasta Haminan-Kotkan satamaan ja siitä eteenpäin ulkomaiselle asiakkaalle. Kyseessä on ison selluteollisuuden laitevalmistajan tilaama erikoiskuljetusten sarja.

Kuljetuksia on useita ja ne tapahtuvat lähiviikkojen aikana. Kuljetuksista vastaava kuljetusliike ei kysyttäessä perustele, miksi kuljetusreitti kulkee juuri Parikkalan keskustan kautta.

Parikkalalainen Pirjo Joronen liikkuu Parikkalan kyläraitilla päivittäin. Parikkalantiellä työskentelevän arboristiryhmän päällikkö Tapani Mäkelä kertoo, että kaadettavien puiden tilalle istutetaan uudet.

Tulevaisuudessa puille on yhä enemmän tarvetta

Vanhimmat Parikkalantietä reunustavat puistolehmukset ovat noin 40–50-vuotiaita.

– Erikoiskuljetuksen tarvitsema tila on seitsemän metriä. Tavallinen kaupunkipuiden oksakorkeus on 4,80 metriä, kertoo urakasta vastaavan Puidenhoitajien oy:n päällikkö Tapani Mäkelä.

Parikkalan keskustan puita karsitaan ylisuuren kuljetuksen vuoksi.
Arboristi Tapani Mäkelän mukaan, joitain puita jouduttiin leikaamaan rajusti. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Trimmaustöissä on edetty 50 puun päivätahtia.

– Tämä on raju leikkuu joillekin puille, mutta se on paras vaihtoehto. Puut hyötyvät siitä, etteivät erikoiskuljetukset revi niiden oksia.

Puu pärjäisi myös ilman leikkauksia, mutta ympäristö aiheuttaa sille vaatimuksia. Katupuiden olosuhteet ovat Mäkelän mukaan kovat. Niiden kasvualustat ja juuristoalueet ovat rajoitetut ja juuristoa voidaan säännöllisesti kaivaa auki.

– Puu huokaa, kun se selviää leikkauksesta, joka sallii sille sen oman kasvutavan, Mäkelä sanoo.

Oranssiasuinen henkilö seisoo nostokurjen päällä ja katkoo oksia.
Arboristit leikkaavat puita henkilönostimilla ja kiipeämällä puuhun. Kuva: Elisa Paljakka / Yle

Mäkelä sanoo, että kaupunkipuiden hoitaminen on nykypäivänä parempi vaihtoehto kuin niiden kaataminen.

– Ne varjostavat ja viilentävät esimerkiksi toimistorakennuksia, jotka muuten kuumenisivat auringonpaisteessa. Tulevaisuudessa puille on yhä enemmän tarvetta.

Päivitetty 20.9. 2024. kello 09:02: Lisätty maininta, että kuljetusliike ei perustele syitä, miksi kuljetukset menevät juuri Parikkalan keskustan kautta.