Saatana sai 1990-luvulla yliotteen Suomesta – uusi kirja kertoo, miten ja miksi

Katri Ylisen kirja Saatanallinen paniikki kartoittaa poikkeuksellista ilmiötä, joka kuohutti Suomea 1990-luvulla.

Pääkallo ja pentagrammeja.
Saatananpalvonnasta kirjoitettiin reilun kymmmenen vuoden aikana Suomessa yli tuhat raflaavaa lehtiartikkelia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
  • Jussi Mankkinen

Vuonna 1994 Kirkon AV-keskus teki Saatana kutsuu minua -lyhytelokuvan, jossa näytetään yksityiskohtaisesti, miten Saatana saa nuoren valtaansa. Poliisi tiedottaa videolla, kuinka kotimaiset saatananpalvontajengit houkuttelevat mukaansa etenkin teinityttöjä. Kyse oli ilmiöstä, johon suhtauduttiin äärimmäisellä vakavuudella.

Vanha vihtahousu tuntui lymyilevän 1990-luvun lama-Suomessa kaikkialla: saatananpalvonnasta leivottiin yli tuhat lehtijuttua ja aihepiiri oli jatkuvasti esillä televisiossa. Vuoden 1997 Rikosraportissa MTV:llä todettiin faktana, että saatananpalvontaa harjoittavat teinit juovat toistensa verta. Kaikkein kamalinta oli, että nuori saattoi luiskahtaa saatananpalvojaksi puolivahingossa, vaikkapa metallimusiikkia kuuntelemalla tai pöytäroolipelejä, kuten Dungeons & Dragonsia, pelaamalla.

Ylen tv-uutiset uutisoi saatananpalvonnasta ja Kotkan kirkon sotkemisesta tähän tapaan vuonna 1993.

– Lähdin alun perin liikkeelle siitä, ettei mitään saatananpalvontaan viittaavaa ollut tapahtunut. Huomasin kuitenkin, että teoriani ei pitänyt paikkaansa. Saatananpalvojia on ollut ja on edelleen olemassa. Itse käsitys saatananpalvonnasta tosin on sisältänyt huteja, Saatanallinen paniikki -kirjan (Kosmos, 2024) kirjoittanut Katri Ylinen toteaa.

Nekrofiliaa, kannibalismia ja black metalia

Katri Ylinen kiinnostui 1990-luvun saatanallisesta ilmapiiristä kotipaikkakuntaansa Nokiaa järisyttäneen tapahtuman takia. Vuonna 1996 lähimetsästä löytyi kunnallispoliitikko Markku Mallatin ruumis. Villit huhut lähtivät liikkeelle: asialla olivat saatananpalvojat ja Mallat oli uhrattu Saatanalle – alueella ja muuallakin Suomessa kun oli jo aiemmin harjoitettu hämäräperäisiä rituaaleja, joihin kuului kissojen, oravien ja muiden pieneläinten naulaaminen puihin.

– Kaiken sen uutisoinnin perusteella pieneläinten kiduttamisesta ei löytynyt niin paljon todisteita kuin olisi voinut olettaa. En myöskään usko, että Hyvinkään paloittelusurma olisi ollut rituaalimurha, Ylinen kuittaa.

Vuonna 1998 tapahtunut Hyvinkään paloittelusurma kuuluu Suomen tunnetuimpiin rikoksiin. Sen yhteydessä on puhuttu niin nekrofiliasta, kannibalismista kuin black metallistakin – ja luonnollisestikin saatananpalvonnasta. Mediassa kierrokset vain kovenivat: nyt Saatanalle uhrataan Suomessa jo ihmisiäkin.

– Tarinat synnyttävät tarinoita, Katri Ylinen kiteyttää.

– On hämmentävää, että vielä 1990-luvun lopulla media esitti totuutena, että kyseessä oli saatananpalvojien suorittama rituaalimurha. Tämä koko ilmiö ei olisi kasvanut samalla tavalla, jos se olisi vaiettu mediassa kuoliaaksi – ihmisillähän oli noihin aikoihin varsin rajallinen pääsy nettiin.

Kirjailija Katri Ylinen.
Katri Ylinen on kirjoittanut useita kirjoja ja tehnyt myös podcasteja. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Sensaationnälkäisen median ohella ilmiötä ruokki yhteiskunnallinen tilanne. Lama-Suomea leimannut sosiaalinen pahoinvointi sekä turvattomuuden ja epävarmuuden tunne olivat oivaa maaperää synkkien ajatusten ja ääriliikkeiden synnylle.

Toisaalta ilmiöön liittyivät – ja liittyvät yhä – identiteettiään etsivät, kapinoivat nuoret.

Saatana kutsuu minua -videon kaltaiset teokset herättivät nuorissa päinvastaisia reaktioita, kuin oli ollut tarkoituksena: pimeyden ruhtinas alkoikin kiinnostaa.

Saatanapaniikki rantautui Yhdysvalloista Suomeen

Katri Ylisen mukaan 1990-luvun suomalaisen saatananpalvontailmiön kansallinen laajuus ja intensiivisyys oli koko maailman mittakaavassa varsin poikkeuksellista. Esimerkiksi Norjassa liikehdintä kirkonpolttamiseen kytkeytyi pääsääntöisesti black metaliin.

– Olen yrittänyt kertoa sekä ranskalaiselle että unkarilaiselle ystävälleni, mistä kirjoitan kirjaa. He ovat ihmetelleet, että mikä ihmeen saatananpalvonta. Aihepiiri ei ole kuulunut millään tavalla heidän lapsuuteensa. On jotenkin kuvaavaa, ettei heillä ole tällaiseen minkäänlaista kosketuspintaa, kuten ei ole ollut muullakaan Euroopalla.

Yhdysvalloissa saatananpalvontaan suhtauduttiin vakavasti jo 1970-luvulla. Kristilliset piirit pelkäsivät, että rockmusiikin ja televisio-ohjelmien kautta nuorille välitettiin saatanallisia piiloviestejä. Tätä kautta ilmiö rantautui Suomeenkin. Saarnaaja Leo Meller varoitti nuorisoa Saatanasta jo 1980-luvulla. Hän pyöritti Black Sabbathin vinyylilevyjä väärin päin ja todisteli, kuinka levyiltä kuuluu Saatanan kutsu.

Puunrunko johon on maalattu numerot 666.
Puuhun kirjoitettu pedon merkki eli numero 666, jota liitetään saatananpalvontaan ja satanismiin. Kuva: Martin Beddall / Alamy/All Over Press
Musta raamattu
Mustaa Raamattua leimaa lähes legendaarinen maine. Paholaisen pauloihin ajautuneiden nuorten on epäilty lukeneen kyseistä kirjaa, joka on kokoelma loitsuja ja taikoja. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
Ihmisä joista yksi kantaa USA:n lippua johon on maalattu Q-kirjain.
QAnon-salaliittoteorian kannattajia. Satanismiin liittyvät salaliittoteoriat teemoittuvat usein eliitin ympärille: eliitti murhaa pikkuvauvoja ja valmistaa vauvojen rasvasta kynttilöitä saatanallisissa rituaaleissaan. Kuva: imago images/Steffen Junghans/ All Over Press

Yhdysvalloissa paniikki saavutti uusia sfäärejä, kun vuonna 1980 julkaistusta Michelle Remembers -kirjasta muodostui myyntihitti. Kirja kertoo Michelle Smithistä, jonka kauhistuttavat lapsuudenkokemukset paljastuivat hypnoosissa. Smith väitti joutuneensa viisivuotiaana satanistikultin kaappaamaksi: hänelle oli juotettu virtsaa, syötetty ihmislihaa ja hänet oli pakotettu kylpemään paloiteltujen vauvojen veressä. Myöhemmin kävi ilmi, ettei mistään tällaisesta löytynyt todisteita.

Kirja pisti alulle salaliittoteorian, jonka mukaan amerikkalaisissa päiväkodeissa toimii lapsia hyväksikäyttäviä saatanallisia verkostoja.

– Yhdysvaltoihin syntyi 1980-luvun puolivälissä varsinainen päiväkotipaniikki: uskaltaako omia lapsia jättää ollenkaan vieraiden aikuisten huomaan, heidäthän saatetaan rituaalimurhata, Katri Ylinen summaa.

Päiväkotipaniikki jalostui myöhemmin QAnon-salaliittoteorioiksi, joihin kuuluvat oleellisena osana niin lasten hyväksikäyttö kuin saatananpalvontakin.

Me elämme satanistisessa yhteiskunnassa

2000-luvun Suomessa Saatanalle ja pahoille hengille kävi kuten ilmiöille usein käy. Aihepiiri ammennettiin tyhjiin ja se lakaistiin valtavirrasta pois muutamaksi vuosikymmeneksi. Ylilyöntejä ei ole perattu oikeastaan vieläkään, ja Katri Ylisen Saatanallinen paniikki on ensimmäinen ilmiötä laajemmin tarkasteleva ja kontekstoiva teos.

Nyttemmin Saatana on palannut otsikoihin, ja kuten 1990-luvullakin, yksi syy voi olla epävarmasta maailmantilanteesta johtuva turvattomuuden tunteen kasvaminen. Viime vuonna uutisoitiin, kuinka luterilaiset papit ovat ryhtyneet harjoittamaan eksorkismia eli manaamaan demoneita.

Saatananpalvonnalla viitataan henkilöllistyneen pahuuden palvontaan, satanismi taas tarkoittaa aatteellisia ja filosofisia oppeja, joista löytyy vivahde-eroja. Suomeen on viime vuosina syntynyt uusia saatanallisia seurakuntia, kuten The Satanic Temple Finland ja Perkeleen temppeli.

– Voisi puhua satanismin uudesta aallosta, johon kuuluu empaattisuus. Näitä liikkeitä leimaa voimakas humanismi: eläinuhrien sijaan kerätään rahaa eläinsuojeluyhdistyksille, Katri Ylinen kertoo.

Toisaalta viime aikoina päätään on nostanut myös äärioikeistoon linkittyvä satanismi. 1960-luvulla perustetulla Order of 9 Anglesilla eli O9A:lla on kannattajia Suomessakin. Brittiläisen The Institute for Strategic Dialogue -ajatuspajan mukaan O9A on hajautettu satanistinen ja neonatsistinen organisaatio.

Fotografi av Anton LaVey och ett tänt ljus i Church of Satan i San Francisco.
Church of Satanin perustaja Anton LaVey. Häntä pidetään nykysatanismin oppi-isänä. Kuva: Charles Walker Collection / Alamy/All Over Press

Uudehkona tulokkaana Suomessa toimii myös Johannes Nefastoksen johtama Azazelin Tähti -järjestö, joka edustaa teististä satanismia. Siihen kuuluu filosofis-hengellinen pohdiskelu.

Satanismin historiaan kuuluu oleellisena osana karnevalistisena hahmona tunnettu Anton LaVey (1930-1997), jota pidetään nykyaikaisen satanismin perustajana. LaVeyn opeissa korostetaan yksilöllisyyttä ja egoismia, mikä leimaa myös nykyhetkeä. Tulkinta, jonka mukaan elämme satanistisessa yhteiskunnassa, ei ole mitenkään kaukaa haettua.

– Tapasin taannoin birgittalaisnunnan, joka meni kolmikymppisenä luostariin omistautumaan Jumalalle ja Jeesukselle. Meidän ajassamme tällainen on paljon radikaalimpaa kuin satanismi. Ajallemme, kuten myös laveylaiselle satanismille on tyypillistä vahva individualismi, yksilökeskeisyys, henkilöbrändäys sekä oman erinomaisuuden nostaminen yhteisön edelle, Ylinen toteaa.

Saatanallinen moraalipaniikki — millainen vaikutus satanismilla on kulttuuriimme?