Kohuelokuvassa Donald Trump raiskaa vaimonsa – ohjaaja vertaa ex-presidenttiä alkoholistisetään

Donald Trump on uhkaillut The Apprentice -elokuvantekijöitä oikeusjutulla. Kohuttu elokuva ilmestyy juuri ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

  • Anton Vanha-Majamaa

– Nostamme oikeusjutun näitä elokuvantekijöiksi tekeytyvien henkilöiden valheita vastaan.

Näin Donald Trumpin kampanjapäällikkö Steven Cheung kirjoitti elokuvalehti Varietylle toukokuussa.

Hän viittasi Ali Abbasin ohjaamaan The Apprenticeen, joka kertoo nuoren Donald Trumpin tarinan. Toimittaja Gabriel Shermanin käsikirjoittama satiirinen draama sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa.

Entinen presidentti ei ollut lausunnon hetkellä nähnyt elokuvaa, mutta tietenkin hän aavisti, ettei sen antama kuva ole erityisen mairitteleva. Elokuvassa Trump muun muassa raiskaa vaimonsa Ivanan.

Ali Abbasi sanoo Ylelle videohaastattelussa, ettei presidentiksi jälleen pyrkivästä Trumpista ole sittemmin kuulunut.

– Hänellä on paljon lautasellaan. Puolitoista salamurhayritystä, vaaliväittelyitä, laskevat kannatuslukemat. Paljon fiaskoja. Hänen kaverinsa paljasti itsensä mustaksi natsiksi pornosivustolla, Abbasi sanoo virnuillen.

Hän lisää, että Trump tunnetaan oikeusjuttujen nostamisesta.

– Jos hän haluaa osallistua elokuvan promotoimiseen, niin olemme siitä iloisia.

Två män i sjuttiotalskostymer sitter i baksätet av en bil. Den ena talar i en gammal trådtelefon.
Jeremy Strong (vas.) näyttelee Roy Cohnia, joka opettaa nuorelle Donald Trumpille (Sebastian Stan) armottomuutta. Kuva: c APPRENTICE PRODUCTIONS ONTARIO

Elokuva korruptoituneesta systeemistä

The Apprenticen nimi viittaa Trumpin tähdittämään kilparealityyn, jota on esitetty Suomessa nimellä Diili. Käännettynä se tarkoittaa oppipoikaa ja viittaa elokuvassa myös Trumpiin itseensä.

The Apprentice alkaa 1970-luvun alusta. Nuori Donald Trump (Sebastian Stan) yrittää rakentaa itselleen nimeä kiinteistöbisneksessä, ehkä tehdäkseen alalla toimineen isänsä Fred Trumpin (Martin Donovan) ylpeäksi. Trump palkkaa Roy Cohnin (Jeremy Strong) auttamaan häntä rakennuslupien kanssa.

Cohn tunnetaan häijynä lakimiehenä, jonka uhreiksi joutuivat usein kommunistit, juutalaiset ja homot. Cohn toimi senaattori Joseph McCarthyn neuvonantajana punapelon aikaan 1940–1950-luvuilla. Oikeusministeriön syyttäjänä hän puolestaan tuomitsi vakoilusta syytetyt Ethel ja Julius Rosenbergin kuolemaan, vaikka näyttöjä pidettiin hatarina.

Angels in America -näytelmässä ja -elokuvassa Rosenbergien aaveet kummittelevat AIDSiin kuolevalle Cohnille.

Abbasi teroittaa, ettei The Apprentice kerro Trumpista vaan systeemistä, jossa hänen kaltaisensa miehet ovat voineet nousta valtaan. Elämäkertaa odottavat ”tulevat pettymään”.

– Elokuva kertoo poliittisesta järjestelmästä, jossa ei ole oikeastaan väliä oletko demokraatti vai republikaani. Fred Trump oli koko ikänsä demokraatti. Donald oli demokraatti, kunnes ei ollut. Roy Cohn oli demokraatti, Abbasi listaa.

– Systeemi ei perustu puoluerajoihin. Se on peukaloitu, mutta ei niin kuin ihmiset kuvittelevat.

Tre män med sammanbitna blickar sitter i en rättssal. En av dem slår ut med händerna.
Jeremy Strongille ennustetaan Oscar-ehdokkuutta Roy Cohnin roolista. Kuva: Apprentice Productions Ontario Inc., Profile Productions 2 Aps, Tailored Films

Cohnista tulee elokuvassa Trumpin ystävä ja mentori, joka opettaa hänelle miten kiivetä vallan huipulle. Juristilla on kolme oppia:

  1. Hyökkää, hyökkää, hyökkää.
  2. Kiistä kaikki, älä myönnä mitään.
  3. Julista aina voittaneesi.

Ykköskohta tarkoittaa Cohnin kohdalla muun muassa keskusteluiden nauhoittamista ja nauhoilla kiristämistä. Kakkos- ja kolmoskohdat taas viittaavat siihen, että taitava puhuja voi muovata todellisuutta näköisekseen.

Trump omaksuu opit ja päätyy toistamaan niitä ominaan. Loppu on historiaa.

Trump rakastaisi elokuvan alkua

The Apprentice julkistettiin vuonna 2018. Projektiin kohdistui tietenkin paljon kiinnostusta: Trump oli istuva presidentti, käsikirjoittaja Gabriel Sherman taas häntä vuosia seurannut arvostettu toimittaja.

Tuottajat halusivat puikkoihin jonkun ”ulkopuolisen”. Iranilais-tanskalainen Ali Abbasi on palkittu tekijä, jonka tunnetuimmat elokuvat ovat rakastuvista peikoista kertova Raja (2018), jonka toisessa pääosassa nähdään suomalainen Eero Milonoff, ja iranilaisesta tosielämän sarjamurhaajasta kertova Holy Spider.

Molemmat saivat palkintoja Cannesin elokuvajuhlilla.

Parrakas mies kumartuneena kameran eteen. Taustalla juhlapukuinen rivi ihmisiä.
Ali Abbasi on Cannesin elokuvajuhlien vakivieras. Kuva The Apprenticen ensi-illasta keväältä 2024. Kuva: Beata Zawrzel/NurPhoto/Shutterstock/All Over Press

Abbasi on kutsunut haastatteluissa itseään neutraaliksi tarkkailijaksi, joka ei kannata ”sinisiä tai punaisia”. Hän on korostanut, että elokuva perustuu kattavaan journalistiseen taustatyöhön. Kyse ei ole hit jobista.

– Me emme ole liberaaleja, demokraatteja tai konservatiiveja. Tämä on humanistinen projekti. Halusimme esittää heidät ihmisinä, vaikka emme olisikaan heidän kanssaan samaa mieltä, tai vaikka heissä olisi vikoja, Abbasi sanoo.

Hän uskoo, että Trump-kannattajatkin näkevät, että elokuva eroaa ”Hollywoodin liberaalista agendasta, jossa tietyt ihmiset esitetään pahoina ja tuomittavina”.

Abbasi uskoo myös, että Trump rakastaisi ainakin The Apprenticen alkupuolta.

– Sebastian [Stan] näyttää hyvältä, puvut ovat hienoja ja päähenkilö saa kauniin naisen.

Loppua kohden ilme ehkä happanisi.

Huipulle päästäkseen Trumpin täytyy häijyyntyä. Hän ottaa etäisyyttä HIV-tartunnan saaneeseen Cohniin, vetää amfetamiinipohjaisia laihdutuslääkkeitä pysyäkseen hereillä, menee rasvaimuun sekä päänahan kiristykseen ja raiskaa oman vaimonsa. Hän hylkää läheisensä ja tukahduttaa tunteensa.

Sebastian Stan esittää Donald Trumpia ja istuu työpöydän takana selittäen käsillään.
Sebastian Stanin näyttelemä Trump omaksuu hiljalleen tuttuja maneereita. Samalla elokuvan visuaalinen ilme muuttuu rumemmaksi. Kuva: Apprentice Productions Ontario Inc., Profile Productions 2 Aps, Tailored Films

Huoli omasta turvallisuudesta

The Apprentice on napakasti rytmitetty ja viihdyttävä kertomus vallasta ja korruptiosta. Ääniraidalla soivat aikakautta merkitsevät kappaleet Suiciden Ghost Riderista (1977) New Orderin Blue Mondayhyn (1983).

Alkupuoli on kuvattu rakeiselle 16-milliselle filmille, loppupuoli näyttää videonauhalta. Abbasi ajattelee elokuvan kolmiona: alku on nousua kohti kärkeä, loppu rumaa luisua alas.

Näyttelijät ovat rooleissaan ilmiömäisiä. Sebastian Stanin Donald Trump kehittyy maneeri maneerilta kohti sitä versiota, jonka tunnemme Diilistä ja poliitikon uralta. Jeremy Strong uppoaa Cohnin nahkoihin täydellisesti.

Molemmille povataan Oscar-ehdokkuuksia. Myös Ivana Trumpin hahmoa sävykkäästi näyttelevä Maria Bakalova saattaa nousta ehdolle.

Kolme miestä ja nainen ryhmäkuvassa.
Martin Donovan, Maria Bakalova, Ali Abbasi ja Sebastian Stan Cannesin elokuvajuhlilla. Jeremy Strong ei päässyt paikalle teatterikiireiden vuoksi. Kuva: STELLA Pictures / ddp / abaca press / AOP

Levittäjän löytäminen The Apprenticelle oli vaikeaa Trumpin oikeusjuttu-uhkailujen vuoksi. Hankaluuksia aiheutti myös se, että yksi elokuvan rahoittajista oli Trumpia kannattava miljardööri Dan Snyder. Hän raivostui tajuttuaan, ettei kyseessä olekaan myötämielinen elämäkerta.

Snyder myi lopulta osuutensa elokuvasta pois, ja levittäjäkin löytyi. The Apprentice saa ensi-iltansa Suomessa ja Yhdysvalloissa 11. lokakuuta, alle kuukausi ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja 5. marraskuuta. Trumpiin kohdistuneet salamurhayritykset kertovat siitä, että ilmapiiri on äärimmäisen jännittynyt.

Pelkääkö Abbasi turvallisuutensa puolesta?

– Valehtelisin, jos väittäisin, etten ole huolissani.

Ohjaaja oli suunnitellut levittäjän kanssa kiertuetta, jolla hän matkaisi elokuvansa kanssa Yhdysvaltain Trump-myönteisiin, konservatiivisiin kolkkiin. Ensimmäinen salamurhayritys muutti suunnitelmia.

– Jouduin toteamaan, että jos nämä tyypit [Yhdysvaltain salainen palvelu] eivät pysty suojelemaan omaa presidenttiehdokastaan, niin…

Ali Abbasi sanoo, ettei The Apprenticea tehty vain siistien newyorkilaisten tai suomalaisten kaltaisille yleisöille: