Helsinkiläinen Olli-Pekka Niemi, 36, oli ensimmäisellä luokalla, kun hän aloitti haitarin soiton Riihimäen musiikkiopistossa.
Niemi halusi päästä soittamaan kitaraa kuten serkkunsa. Hän kävi pääsykokeissa, mutta ei päässyt sisään.
Haitarilinjalla sen sijaan oli tilaa. Vanhempiensa toiveesta Niemi alkoi soittaa haitaria. He pitivät soittotaitoa arvossa.
– Halusin miellyttää vanhempiani.
Haitarin soiton opettaja oli mukava mies. Niemi ei kuitenkaan harjoitellut tarpeeksi tunneille. Pojan omaatuntoa painoi.
– Se nolotti, mutta minulla ei vaan ollut paloa soittamiseen. Opettaja oli hyvin pitkäpinnainen. Ei ollut kauhean kivaa, että kävin tunneilla vain velvollisuudentunnosta.
Kymmenet vastaajat kertoivat Ylelle kokemuksiaan harrastamisen pakosta lapsena. Olli-Pekka Niemi on yksi heistä.
Neljä vuotta on sopiva ikä
Tilastokeskuksen mukaan luovat harrastukset ovat lapsilla erittäin yleisiä: vuoden 2017 Vapaa-ajan osallistuminen -tilaston mukaan yli 80 prosentilla 10–14-vuotiaista oli jokin luova harrastus.
Moni vanhempi ajattelee, että lapselle pitää tarjota harrastus. Suomen Psykologiliiton lasten ja nuorten toimikunnan puheenjohtaja Mirja Kataja kuitenkin sanoo, ettei se ole mikään pakko.
Katajan mukaan Suomessa pitäisi käydä yhteiskunnallista keskustelua siitä, tarvitseeko lapsen välttämättä aina harrastaa.
Jos harrastuksen kuitenkin haluaa aloittaa, Katajan mielestä neljä vuotta on lapselle sopiva ikä aloittaa yksin harrastus. Vanhemman kanssa esimerkiksi muskarissa toki voi käydä jo paljon aiemmin.
– Mitä pienemmästä lapsesta puhutaan, sitä enemmän harrastus vaatii sitä, että se on leikinomaista.
Jos lapsi kuormittuu harrastuksesta, väsyy, tylsistyy tai hänellä on vaikeuksia lähteä harrastamaan, kannattaa miettiä, jatkaako harrastusta. Lapsen ikä pitäisi kuitenkin ottaa huomioon.
– Murrosiässä moni haluaa lopettaa soittamisen. Silloin on neuvottelun paikka, voiko harrastuksen ottaa rennosti. Hyvä kompromissi on jatkaa harrastusta tietty aika.
Myös soitonopettajat voivat innostaa lasta uudestaan.
– Opettaja voi antaa lapsen soittaa räppiä tai jotain muuta lapsen omaa mielimusiikkia, ja sitten lapsi haluaakin jatkaa.
Oksensi ennen esitystä
Olli-Pekka Niemi esiintyi lapsena säännöllisesti. Hän muistaa, kuinka hänen piti esiintyä laivalla alle 10-vuotiaille tarkoitetussa Hopeinen harmonikka -kilpailussa.
– Se oli kauheaa.
Niemi soitti Kolme pientä porsasta ja Balatonin juna -laulut.
Niemeä haastateltiin Riihimäen Sanomiin ennen esitystä.
Sen mukaan yleisöä tulisi olemaan laivalla noin parituhatta. Jutussa Niemi kertoo, että soitto on mukava harrastus. Opettaja kehuu Niemeä tunnolliseksi oppilaaksi. Niemi myös kertoo, ettei esiintyminen jännitä häntä.
Hän ei tunnista tekstistä itseään. Niemi vietti esitystä edeltävänä yönä aikaa laivan vessassa.
– Minua hermostutti niin paljon, että oksensin ennen esitystä. Minulla oli kauhea esiintymisjännitys.
Soittoharrastus alkoi tuntua Niemestä vielä vaikeammalta teini-iässä. Koulussa oppilaat naljailivat hänelle haitarin soittoharrastuksesta.
– Piilottelin ja häpesin kovasti sitä, että soitin noloa soitinta. Haitarilla on kansanmusiikkileima. En halunnut sanoa kenellekään, että soitan sitä.
Moni Niemen kaveri harrasti joukkueurheilua, kuten jääkiekkoa tai jalkapalloa.
Niemi ei osannut sanoittaa vanhemmilleen tunteitaan. Häntä pelotti, miten he reagoivat.
Hän uskoo vanhempien huomanneen, ettei harrastus innostanut.
Isän mukaan poikaa ei pakotettu
Yle on ollut yhteydessä Niemen isään. Hän ei esiinny nimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.
Isä kertoo, että poika koki kyllästymistä harrastusta kohtaan.
– Emme ymmärtäneet signaaleja vakavina. Koimme sen harrastamisen tai harjoittelun vaikeutena. Emme pakottaneet poikaa mihinkään.
Isän mukaan vanhemmat kannustivat poikaa jatkamaan, koska hänellä oli melko hyvät soittotaidot.
– Soittaminen on jalo taito. Tuntui, että halusin hankkia lapselle tällaisen taidon.
Olli-Pekka Niemi kertoi harrastaneensa miellyttämisen halusta vanhempia ja mukavaa opettajaa kohtaan. Isän mukaan tämä on täysin mahdollista.
Hän tiesi pojan kärsivän esiintymisjännityksestä.
– Olisin voinut sanoa, että jätä väliin esiintyminen. Hän ei ole kilpailijatyyppi.
Aikaa leikille ei jää riittävästi
Harrastukset ovat hyödyllisiä, mutta lapsen ei ole pakko harrastaa mitään. Näin kertoo psykologi Saila Seppänen HUSin lastenpsykiatriasta.
Lapsella olisi tärkeää olla arjessa aikaa, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään. Lapselle pitäisi aina jäädä aikaa leikkiä.
– Välillä näkee tilanteita, että lapsen jokainen arki-ilta on aikataulutettu harrastusten tai tekemisten osalta.
Jos lapsi ottaa itse puheeksi, että ei halua enää harrastaa tai haluaa vähentää harrastamista, lapsen kertoma täytyy ottaa todesta. Silloin täytyisi järjestää aikaa jutella asiasta rauhallisesti lapsen kanssa.
Lapsen voi olla vaikea kertoa tunteistaan aikuiselle oma-aloitteisesti.
– Vanhempi voi pyytää lasta näyttämään peukkua, että miltä harrastaminen tuntui tänään. Voi myös kysellä asiasta paineettomana yhdessäolon hetkenä vaikkapa silloin, kun ollaan syömässä.
Monissa perheissä arvostetaan harrastamista, ja useimmiten vanhemmat pyrkivät toimimaan lapsensa parhaaksi.
– Monesti me aikuiset suoritamme arkea kuin höyryjuna. Tällöin aikuiselta saattaa joskus jäädä huomaamatta, että lapsi onkin tilanteessa, joka ei ole hänelle hyväksi.
Pientä poikaa olisi pitänyt kuunnella
Myöhemmin teini-iässä Olli-Pekka Niemi innostui rumpujen soittamisesta.
Lyömäsoittimista tuli pääaine musiikkiopistossa.
– Ei minusta mitään huippurumpalia tullut, mutta tykkäsin siitä huomattavasti enemmän kuin haitarin soitosta.
Niemi lopetti haitarin soiton ollessaan noin 17-vuotias.
– Nykyisin on jopa ruvennut vähän tuntumaan, että olisi mukavaa kokeilla uudestaan haitarin soittoa, kun lapsuuden nolouden tunteet ovat hälventyneet.