Omainen valitti Lappeenrannassa sijaitsevan palvelukodin lakkauttamisesta oikeuteen

Hyvinvointialue päätti lakkauttaa Joutsenossa sijaitsevan Leivontien palvelutalon. Omaisen mielestä päätös syntyi virheellisesti.

Leivontien palvelukoti Joutsenossa Lappeenrannassa.
Leivontien palvelukodista on jo alettu siirtää asiakkaita muihin hoivapaikkoihin. Kuva elokuulta 2024. Kuva: Ville Toijonen / Yle
  • Riitta Väisänen

Lappeenrannan Joutsenossa sijaitsevan Leivontien palvelukodin lakkauttamispäätöksestä on tehty valitus hallinto-oikeuteen.

Valituksen on tehnyt palvelukodin asukkaan omainen. Hän ei hyväksy Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluehallituksen tekemää päätöstä.

Aluehallitus päätti kesäkuussa keskittää ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen Joutsenossa Penttiläntielle ja lakkauttaa Leivontiellä sijaitsevan palvelukodin vielä vuoden 2024 aikana.

Päätöksestä tehtiin elokuussa muutamia oikaisuvaatimuksia, jotka aluehallitus sittemmin hylkäsi.

Useita perusteluja

Hyvinvointialueen toiminnasta suivaantunut omainen esittää hallinto-oikeudelle useita perusteita sille, miksi aluehallituksen kesäkuinen päätös olisi muutettava.

Hänen mukaansa aluehallituksen päätös on muun muassa syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja osa päättäjistä on ollut jäävejä. Hänen näkemyksensä mukaan Leivontien palveluasumisen lakkauttaminen liittyy laajempaan palveluverkkouudistukseen. Tällöin ainakin kuntien hallitusten jäsenten ja varajäsenten olisi omaisen mukaan pitänyt jäävätä itsensä asian valmistelussa.

Valittajan mielestä Leivontien palvelukodin asiakkaita ei ole kuultu laissa vaaditulla tavalla ennen lakkautuspäätöksen tekemistä.

Omainen vaatii, että hallinto-oikeus kieltää hyvinvointialuetta tekemästä muutoksia ikääntyneiden asumispalveluihin Joutsenossa. Täytäntöönpanokielto olisi voimassa siihen saakka, kunnes oikeus on antanut ratkaisunsa valitukseen.

Muutosten valmistelu jatkuu

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen mukaan valitus ei estä muutosten valmistelua.

Toimintakyky- ja hoivapalvelujen johtaja Irina Snellman kertoo Ylelle, että Leivontieltä siirretään tällä hetkellä muualle asukkaita, jotka toivoivat siirtoa itse tai joiden omaiset ovat toivoneet siirtoa.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue keskittää ympärivuorokautista palveluasumista vähintään 40-paikkaisiin yksiköihin. Tästä syystä toiminta loppuu Leivontien palvelukodissa. Siellä on ollut 22 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa.