Hotelli Punkaharju on taas myynti­huhujen keskellä

Hotellin yrittäjä toivoo, että seuraava omistaja olisi suomalainen. Hänen mielestään nykyinen omistaja ei ole ollut hotellille positiviinen asia

Hotellin torni ja vanhat päätyikkunat.
Hotelli Punkaharju meni konkurssiin viime vuonna, ja sen toiminnan uudelleen käynnistäminen alkoi nollasta. Kuva: Saara-Miira Kokkonen / Yle
  • Saara Heiskanen
  • Sami Ikonen

Hotelli Punkaharju on mahdollisesti tulossa jälleen myyntiin.

Ilta-Sanomat uutisoi torstai-iltana omiin tietoihinsa pohjautuen, että hotellin omistaja Artur Karaman olisi aikeissa laittaa hotellin ja siihen kuuluvan Keisarinnan huvilan myyntiin lähiaikoina.

Karaman osti hotellin tammikuussa.

Hotellin yrittäjä Kare Tikka vahvistaa Ylelle, että Karaman on ilmoittanut hänelle myyntihalukkuudestaan.

– Hän on avannut minulle ainoastaan sen, että haluaa myydä. En tiedä, mitä kautta se tapahtuu, ja milloin, Tikka sanoo.

Hotelli Punkaharjun yrittäjä Kare Tikka hotellin tiloissa ikkunan vieressä.
Yrittäjä Kare Tikka toivoo, että seuraava omistaja olisi suomalainen. Kuva: Sami Ikonen / Yle

Tikka ei tiedä syytä myyntiin, mutta epäilee, että Karamanin saama negatiivinen julkisuus olisi vaikuttanut asiaan.

Karaman on vironvenäläinen liikemies, jonka aiemmissa liiketoiminnoissa Suomessa on ollut epäselvyyksiä.

Tikan mukaan Karamanin omistajuus ei ole ollut hyvä asia hotellin kannalta.

– Asiakkaiden viesti on ollut, että tämä hieno kulttuurihistoriallinen paikka pitäisi saada suomalaisomistukseen.

Yle ei ole tavoittanut hotellin omistaja Artur Karamania kommentoimaan asiaa.

Yrittäjä pohtii ostamista

Tikka miettii itsekin hotellin ostamista.

Hän oli kiinnostunut ostamaan paikan jo edellisen huutokaupan aikaan, mutta hankkeessa mukana ollut muu porukka vetäytyi, ja ostoaikeet piti haudata.

– Kiinnostus ei kuitenkaan ole hiipunut, Tikka sanoo.

Hän ei osaa arvioida, millaisia ostohaluja hotelli herättää muualla Suomessa.

– Tämä on hyvin erikoinen kohde. Ensinnäkään arvon määrittäminen ei ole helppo tehtävä, hän pohtii.

Kesä on ollut vaikea

Yrittäjä Kare Tikka pettyi Hotelli Punkaharjun kesäkauteen
Yrittäjä Kare Tikka on kiinnostunut ostavansa Hotelli Punkaharjun.

Tikka myöntää avoimesti, että kulunut kesä on ollut todella raskas. Viime vuonna konkurssiin menneen hotellin toiminta jouduttiin aloittamaan monelta osin lähes nollasta.

Markkinointiin ei Tikan mukaan ehditty panostaa tarpeeksi, ja hotelli saatiin auki vasta sitten, kun sesonki oli jo käynnissä.

Kesän aikana pihalla kävi asiakkaita, jotka eivät edes tienneet paikan olevan auki.

– He tulivat sanomaan, että olisivat yöpyneet täällä, jos olisivat tienneet, Tikka sanoo.

Nyt hotelli on viimeistä viikkoa auki tältä kesältä, minkä jälkeen se avataan vain tilauksesta.

Lokakuulle ei enää jatketa, koska se ei Tikan mukaan yksinkertaisesti kannata. Jo tehtyjä varauksia joudutaan nyt perumaan.

Keväällä hotelli avataan seuraavaa kautta varten.

Tikka toteaa, että paikkaa on vaikea saada kannattavaksi muun muassa pienen huonekapasiteetin vuoksi.

– Hotellin pyörittämisen kannalta on haastavaa, kun huoneita on vähän, hän toteaa.

Uutista päivitetty 27.9.2024 klo 13.08: Lisätty yrittäjä Kare Tikan kommentteja.