Enemmistö torniolaisista maksaisi mieluummin hieman enemmän käyttämistään palveluista kuin tinkisi palvelujen määrästä ja laadusta.
Tornion kaupungin järjestämään kyselyyn vastanneista noin 60 prosenttia valitsi mieluummin asiakasmaksujen korotuksen kuin palveluista tinkimisen, mitä kannatti alle kymmenen prosenttia vastaajista.
Torniolaisten mielestä asiakasmaksujen korottaminen on parempi vaihtoehto kuin verojen korotus.
Maltillinen kunnallisveroprosentin korotus on kaupunkilaisten mielestä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin säästäminen palvelujen laadusta ja määrästä.
Tornion kyselyyn vastasi lähes 600 henkilöä.
Tornio suunnittelee kolmen miljoonan sopeutusta
Torniossa on tekeillä talouden tasapainotusohjelma ja kaupunki on luvannut huomioida kuntalaisten näkemykset. Sopeutustarve on kolme miljoonaa euroa.
Kaupungin taloutta vaikeuttaa erityisesti valtionosuuksien pieneneminen.
Palvelutarpeeseen vaikuttaa syntyvyyden lasku ja lasten määrän väheneminen.
Kuntalaisilta kysyttiin myös koulu- ja päiväkotiverkostosta.
Yli puolet eli 53,1 prosenttia vastaajista kannatti nykyisen koulu- ja päiväkotiverkoston tiivistämistä ja kuntien yhteistyön lisäämistä, kun taas noin 44 prosenttia vastaajista korottaisi mieluummin veroja kuin muuttaisi nykyistä verkostoa.
Tärkeintä on ulkoreittien kunnossapito
Kaikkein tärkeimmiksi palveluiksi vastaajat nostivat ulkoreittien, kuten latujen ja luontopolkujen, kunnossapidon, lukiokoulutuksen ja liikuntatilat.
Koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen nousi listalla neljänneksi.
Listan häntäpäähän jäivät venesatamapalvelut, yksityistieavustukset sekä alennukset eri ryhmille esimerkiksi joukkoliikenteessä, pääsymaksuissa ja käyttömaksuissa.
Tornion kaupunginhallitus käsittelee talouden sopeutusohjelmaa 8. lokakuuta. Kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää ohjelmasta lokakuun puolella.