Suomen nykyisistä miespelureista kokenein golffari ja 20 vuotta sitten ammattilaisuransa aloittanut Mikko Korhonen, 44, kertoi lopettamispäätöksestään tänään maanantaina.
Entinen huippupeluri kertoi Yle Urheilun haastattelussa, että lopettaminen oli pyörinyt mielessä jo parin vuoden ajan.
– Nyt vaan kirkastui silmien edessä se päätös, että nyt tämä homma oli tässä. On aika lopettaa.
Korhonen kärsi lähivuosina uupumuksesta, jonka takia hän oli sivussa pelikentiltä noin vuoden ajan. Korhonen pitää tärkeänä, ettei ura loppunut kuin seinään uupumisen takia. Suomalaisen viimeiseksi kilpailuksi jäi syyskuussa pelattu Irish Open.
– Ennen kaikkea oli tärkeää, että pääsin pelaamaan eikä ura loppunut kuin seinään. Tarkoitus oli katsoa, mihin pystyn vielä paluun jälkeen yltämään, mutta hyvän alun jälkeen ei se veto vaan sitten enää riittänyt.
Korhonen toivoo, että hänet muistetaan peliuransa päättymisen jälkeen kaverina, joka oli mukava kaikille.
– Toivottavasti olin kiertueella mukava kaveri kaikille suomalaisille ja muille.
Jatkossa Korhonen aikoo olla mukana ainakin perustamansa, ammattilaiseksi siirtyneitä golffareita tukevan rahaston, The 59 Fundin, toiminnassa. Muuten tulevaisuuden suunnitelmat ovat entisellä huippupelurilla auki.
– Ei ole mitään suunnitelmia vielä. Otetaan tässä vähän happea ja katsellaan.
”Sitkeä kaveri”
Urallaan useita suomalaisia huippugolffareita kuten Mikko Ilosta ja Minea Blomqvist-Kakkoa valmentanut Timo Rauhala, 61, on Korhoselle tuttu nimi. He ovat tunteneet toisensa vuosituhanteen alusta lähtien, jolloin Rauhala veti suomalaisille huippupelaajille yhteisiä treenejä.
Ilosen uran loputtua alkuvuodesta 2019 Rauhala tuli mukaan Korhosen taustatiimiin. Viimeisimmäksi kaksikko treenasi yhdessä menneenä kesänä.
– Mikko oli pitkään epävarma kaikessa tekemisessä. Ei uskaltanut oikein tuoda itseään esille, mutta hän oli kyllä sitkeä kaveri.
Korhosen sitkeydestä kertovat muun muassa Euroopan-kiertueen (DP World Tour) karsinnat, joissa hän kävi Rauhalan mukaan yli kymmenen kertaa. Kun lopulta kortti kiertueelle aukesi, piti Korhonen siellä myös paikkansa.
– Hän oli erittäin vakaa pelaaja ja lopuksi hän oli vielä se kaveri, joka pystyi voittamaankin.
Rauhala painottaa, että Korhonen oli urallaan etenkin hyvä tiiltä lyöjä.
– Mikko oli kuuluisa avauslyöntien lyömisestä. Hänen ei tarvinnut kuin laittaa tii maahan, pallo siihen ja tehdä päätös, mitä on tekemässä. Suurella prosentilla pallo lähti juuri sinne, minne hän sen halusi. Siinä meidän pitäisi kaikkien ottaa mallia Mikosta, Rauhala sanoo.
Esimerkkitapaus
– Mikko on esimerkkitapaus eurooppalaiselle golfille sitkeydestä. Hän ei myöskään tee mitään turhaa kentällä, eikä harjoituksissa. Hän pelasi omanlaista peliään, tunsi vahvuutensa ja käytti niitä, Rauhala painottaa.
Millaiseen tehtävään uskoisit Korhosen sopivan uran päättymisensä jälkeen?
– Näkisin, että Mikosta voisi tulla vaikka golfliiton lajijohtaja tai jonkin kilpaurheilulajin johtaja.
– Hän on skarppi kaveri, jolla on vakaat ajatukset. Mikko voisi yllättäen tuoda ison luottamuksen kaikkien tekijöiden välille, ja tehdä suomalaisesta kilpaurheilusta vahvemman.
Korhosen uran huippuhetkiksi voidaan mainita kaksi DP World Tourin voittoa, vuosina 2018 (Itävalta) ja 2019 (Kiina). Parhaimmillaan Korhonen oli miesten maailmanlistalla sijalla 84.