Kahta miestä Turussa puukottanut määrättiin mielentilatutkimuksiin – syytetty halusi tappaa mahdollisimman monta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi Pernon puukotuksista epäillyn miehen mielentilatutkimukseen.

Liikekeskus Turun Pernossa.
Teko tapahtui palvelukeskus Hövelin parkkipaikalla Turun Pernossa viime toukokuussa. Kuva: Hannu Vähämäki / Yle
  • Eino Kossila

Kahta miestä Turun Pernossa toukokuussa puukottanut 50-vuotias mies määrättiin tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa mielentilatutkimukseen.

Oikeuden mukaan tapauksessa on syytä epäillä, ettei syytetty ollut tekohetkellä täysin syyntakeinen.

Käräjäoikeuden mukaan mielentilatutkimuksessa esiin tulevat seikat saattavat vaikuttaa miehen tekojen oikeudelliseen arviointiin. Asian rikosoikeudellista käsittelyä jatketaan myöhemmin, kun mielentilatutkimuksen tulokset valmistuvat.

Käräjäoikeus päätti tiistaina myös, että syytetty pysyy vangittuna.

Tavoite oli tappaa mahdollisimman monta

Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta kahdesta murhan yrityksestä. Poliisin mukaan mies kertoi tutkinnan aikana tavoitteenaan olleen tappaa mahdollisimman monta ihmistä.

Syyttäjän mukaan mies varustautui tekoon kolmella teräaseella ja käytti päihdyttäviä aineita, jotta pystyisi toteuttamaan suunnitelmansa. Syytetty meni Pernossa sijaitsevan palvelukeskuksen parkkipaikalle, jossa hän puukotti kahta ihmistä.

Poliisi on aikaisemmin kertonut, että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti. Teon jälkeen mies puukotti myös itseään.

Syytetty kiistää tekojen suunnitelmallisuuden ja katsoo syyllistyneensä korkeintaan tapon yrityksiin.