Lokakuinen syysmyräkkä piti Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kiireisenä keskiviikkoiltana ja torstain vastaisena yönä. Suuremmilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin.
Voimakas tuuli kaatoi puita ympäri maakuntaa ja pelastuslaitoksen mukaan pääasiassa puunraivaustehtäviä kertyi illan ja yön aikana kolmisenkymmentä.
Puita kaatui kulkuväylille ja sähkölinjojen päälle, ja esimerkiksi Asikkalassa oli pahimmillaan lähes 2 000 taloutta ilman sähköä. Sysmässä vastaava luku oli miltei 1 300.
Torstaiaamuna kello 9 aikaan Päijät-Hämeen alueella oli ilman sähköä vielä noin 400 taloutta.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.