Asikkalan seurakunta ehostaa vanhan vuonna 1880 valmistuneen kirkon. Juhlakuntoon kirkko on tarkoitus saada vuoteen 2030 mennessä, jolloin kirkko on 150 vuoden ikäinen.
Esimerkiksi kirkkosalin kunnostus on tarkoitus toteuttaa syksyllä kahden vuoden kuluttua. Korjauksia tehdään muun muassa alttarialueella. Remontin yhteydessä uusitaan myös kirkon valo-, ääni- ja sähkötekniikka sekä maalataan kirkkosali lattiasta laipioon.
Seurakunta ounastelee, että työt tarvitsevat luvan museovirastolta ja kirkkohallitukselta.
Kirkkoon aiotaan samalla hankkia kameravalvonta.
Tänä vuonna kirkossa on maalattu ovia ja ikkunapuitteita – ensi vuonna kunnostetaan rappuset ja puhdistetaan kivijalka sekä tiiliseinät.
Kirkon korjauksen ja sisätilaremontin suunnitteluun arvioidaan maksavan 155 000 euroa. Suunnittelun osuus on noin 100 000 euroa, johon seurakunta havittelee tukea kirkkohallitukselta.
Sakasti on kunnostettu jo aikaisemmin ja öljylämmitys on vaihtunut maalämpöön. Samoin kirkon vesikatto on jo uusittu.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.