Esa Sirviö jatkaa Kotkan kaupunginjohtajana – valtuusto teki yksimielisen päätöksen

Kaupunginjohtajan virkaa haki yhteensä neljä henkilöä, joista vain Sirviö täytti vaatimukset.

Tummaan pukuun pukeutunut mies eli Esa Sirviö hymyilee kohti kameraa.
Esa Sirviö on nauttinut laajaa kannatusta Kotkan kaupunginvaltuustossa. Arkistokuva helmikuulta. Kuva: Maija Tuunila / Yle
  • Olli-Pekka Toivanen
  • Kirsi Lönnblad

Kotkan nykyinen kaupunginjohtaja Esa Sirviö valittiin jatkokaudelle tänään Kotkan kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Sirviö valittiin tehtävään yksimielisesti. Yhtään asiaa koskevaa puheenvuoroa ei pidetty ja valtuusto juhlisti päätöstä aplodeilla.

– Kyllä yksimielisyys merkitsee, että on tehty oikeita asioita yhdessä aiemmin. Ehkä se kuvastaa myös sitä, että päästään eteenpäin tulevissa haasteissa samanlaisella yhteistyöllä, kokousta verkosta seurannut Sirviö kertoo.

Kotkan kaupungin haasteet liittyvät talouteen

Kotkan kaupunginjohtajan virka muuttui nyt toistaiseksi voimassa olevaksi. Sirviö toimi tähän asti määräaikaisena kaupunginjohtajana seitsemän vuoden ajan.

– Päätöksenteon ilmapiiri Kotkassa on ollut äärettömän hyvä ja positiivinen edellisinä vuosina. Kaikki ovat sitoutuneet tehtyihin päätöksiin, vaikka kaikki eivät olekaan aina täysin tyytyväisiä.

Tällä hetkellä ajankohtaisista haasteista Sirviö listaa Kotkan kaupungin ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelmat.

Tulevaisuuden haasteet ylipäätään keskittyvät hänen mukaansa talouteen. Kotkaan suunnitellut teollisuuden investoinnit ovat positiivisia viestejä, mutta näissäkin on Sirviön mukaan voitava varautua yllätyksiin.

– Hyvinvointialueuudistus ei johtanut siihen, että kunnille jäisi liikkumavaraa muihin palveluihin. Nyt näyttää siltä, että hyvinvointialueilla ja kunnilla ei ole riittävästi rahaa. Hallituksen leikkaukset esimerkiksi kulttuurimäärärahoista tulevat aiheuttamaan omat haasteensa, Sirviö sanoo.

Sirviö oli ainoa pätevä hakija

Kaupunginjohtajan virkaa haki Sirviön lisäksi kolme muuta henkilöä. Heistä vain Sirviö täytti viran pätevyysvaatimukset.

Sirviöllä on ollut laajaa kannatusta Kotkan kaupunginvaltuustossa. Suurimpien valtuustoryhmien mukaan Sirviö on onnistunut tehtävässään hyvin ja yhteistyö on ollut mutkatonta.

Sirviön jatkokausi puheenjohtajana alkaa 1. toukokuuta 2025.

Täydennetty Esa Sirviön kommenteilla ja muokattu jutun rakennetta 14.10.2024 kello 19.04.