Poliisin mukaan 29-vuotiaan entisen jääkiekkoilijan Janne Puhakan murhatutkinnassa on tullut ilmi, että murhaepäilyn taustalla on ollut parisuhteen päättyminen.
Puhakan puoliso 66-vuotias norjalainen eläinlääkäri Rolf Nordmo on kertonut poliisille ampuneensa Puhakkaa haulikolla ja aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Yle sai tiistaina uutta tietoa murhatutkinnasta.
Tutkinnanjohtaja Matti Högman kertoo Ylelle, että henkirikoksen uhri eli Janne Puhakka oli muuttanut pois pariskunnan yhteisestä kodista Espoon Henttaalta.
Parisuhde oli päättynyt poliisin mukaan useita viikkoja sitten.
Eron jälkeen pariskunta oli ollut ”jonkun verran tekemisissä”, kertoo Högman.
Puhakan norjalainen puoliso Nordmo oli jäänyt asumaan pariskunnan Espoon asuntoon.
Janne Puhakka oli tullut käymään entisessä kodissaan sunnuntaina, jolloin hänen norjalainen puolisonsa Nordmo tarttui aseeseen.
Poliisin mukaan vierailun syy oli ”käytännön asioiden järjestely”.
– Siinä oli kyse käytännön järjestelyistä, mitä yhteiselämän lopettamiseen kuuluu, tutkinnanjohtaja Högman kertoi Ylelle.
Kuinka nopeasti ase otettiin esille?
– Ilmeisesti aika pian, kun uhri tuli asunnolle.
Yrittikö uhri eli Janne Puhakka paeta tuossa tilanteessa?
– En ota kantaa tässä vaiheessa yksityiskohtiin.
Onko epäilty eli norjalainen puoliso kertonut kuulusteluissa aiemmin kohdistaneensa väkivaltaa Puhakkaa kohtaan?
– Ei ole kertonut sellaisesta.
Rolf Nordmon asianajaja Ville Luoto kertoi Ylelle tiistaina, että Nordmon vangitsemisistunto pidetään keskiviikkona.
– Alustavan tiedon mukaan se on kello 15 huomenna, Luoto sanoi.
Rolf Nordmo julkaisi kesäkuussa Instagramissa kuvia itsestään ja Janne Puhakasta. He olivat julkaisun mukaan olleet tuolloin yhdessä kymmenen vuotta.
Poliisi haluaa kuulla epäillyn perhettä Norjassa
Poliisi esittää tänään käräjäoikeudelle Puhakan puolisosta vangitsemisvaatimuksen.
Vangitsemisistunto pidetään poliisin mukaan huomenna tai ylihuomenna.
Tutkinnanjohtaja kertoi Ylelle, että poliisi on pyytänyt Norjan poliisia tekemään kuulusteluja Norjassa.
Varsinaista virka-apupyyntöä ei ole tehty.
– Suomen poliisi ei ole pyytänyt virka-apua Norjasta. Mutta ollaan oltu yhteydessä.
Haluatteko kuulla epäillyn lähipiiriä ja perheenjäseniä siellä?
– Kyllä, tutkinnanjohtaja Högman vastaa.
Onko epäilty eli norjalainen puoliso myöntänyt murhan?
– Hän ei ole ottanut kantaa rikosnimikkeeseen. Hän on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Rolf Nordmo on julkaissut melko ahkerasti somepäivityksiä. Syyskuussa hän julkaisi kuvia itsestään ja Puhakasta vuorimaisemissa.
”Motiivina parisuhteen päättyminen”
Poliisin mukaan epäilty on kertonut, että henkirikoksen taustalla oli parisuhteen päättyminen.
– Kuulustelun perusteella rikoksen motiivina oli uhrin ja epäillyn välisen parisuhteen päättyminen, Högman kertoo poliisin lähettämässä tiedotteessa.
– Kuulustelussa ilmeni heidän keskinäiseen suhteeseensa liittyviä seikkoja ja jotain näkemyksiä siitä. Epäilty on osoittanut voimakkaita tunteita tapahtuneen johdosta. Koko asia liittyy tunteisiin, Högman kertoi tiistaina Ylelle.
Poliisi ei vahvista Nordmon henkilöllisyyttä.
Ylen tietojen mukaan Nordmo on Puhakan murhasta epäilty, joka on siis myöntänyt henkirikoksen.
Poliisi ei voi vielä vahvistaa laukausten määrää
Poliisi tutki Puhakan kuolemaa ensin tappona.
Maanantaina kesken päivän nimike muuttui taposta murhaksi.
Tutkinnanjohtaja kertoi maanantaina Ylelle, että nimike muuttui, koska henkirikosta oli suunniteltu ja siinä oli käytetty julmaa väkivaltaa.
Tutkinnanjohtaja totesi eilen, että Puhakan surmassa on käytetty väkivaltaa ”enemmän kuin oli tarve”.
Tiistaina poliisi tiedotti, että Puhakan puolisolla oli Norjassa lupa aseen hallussapitoon.
Tutkinnanjohtaja Högman sanoi tiistaina Ylelle, ettei poliisi pysty vielä vahvistamaan tarkkaa laukausten määrää.
Poliisin mukaan epäillyn käyttämä ampuma-ase on metsästyskäyttöön tarkoitettu haulikko.
Pariskunnan ystävä soitti hätäkeskukseen
Länsi-Uudenmaan poliisin tutkinta jatkuu nyt kuulemisilla ja teknisellä tutkinnalla.
Poliisi kuulee todistajia ja epäiltyä vielä uudelleen.
Puhakan norjalaista puolisoa kuultiin ensimmäisen kerran maanantaina iltapäivällä.
Myös surmapaikalla Espoon Henttaan asuma-alueella sijaitsevassa paritalossa poliisi jatkaa teknistä tutkintaa.
Poliisi pyrkii saamaan myös lisää tietoa siitä, mitä ennen surmaa pariskunnan elämässä on tapahtunut.
Puhakan surma selvisi sunnuntaina, kun pariskunnan ystävä oli soittanut sunnuntaina hätäkeskukseen. Hän oli tullut paikalle huolestuneena, koska ei ollut saanut yhteyttä uhriin.