Ylen kysely: Maria Mäkynen on kärjessä ammattiliitto Pron johtoon

Hieman yli neljä kymmenestä vastaajasta kannattaa Mäkystä ammattiliitto Pron seuraavaksi puheenjohtajaksi. Kisa saatetaan ratkaista kuitenkin vasta toisella kierroksella.

Ammattiliitto Pro:n puheenjohtajaehdokkaita. Kuvassa Antti Rinne, Maria Mäkynen ja Niko Simola.
Antti Rinne, Maria Mäkynen ja Niko Simola ovat vahvoilla Ammattiliitto Pron puheenjohtajakisassa. Liitto valitsee uuden puheenjohtajan marraskuun lopussa. Kuva: Terhi Liimu / Yle, Sampo Saikkonen / Yle, Esa Syväkuru / Yle
  • Hannu Tikkala

Ylen kyselyn tulos ammattiliitto Pron vaikuttajille näyttää, että yksi ehdokkaista on ottanut etumatkaa liiton puheenjohtajakisassa.

Hieman yli neljä kymmenestä vastaajasta kannattaa Pron yhteiskuntasuhdejohtaja Maria Mäkystä ammattiliiton johtoon.

Mäkysen takana tulevat tasaisena joukkona Pron julkisen sektorin johtaja Niko Simola, Samakin (sosiaalidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen keskusjärjestöjen pohjoismainen yhteistyökomitea) pääsihteeri Antti Rinne ja Pron varapuheenjohtaja Pasi Heikkinen.

Simolaa kannattaa noin 19 prosenttia, Rinnettä hieman yli 15 prosenttia ja Heikkistä yli 13 prosenttia vastaajista.

Kisassa mukana oleva tietotekniikan insinööri ja pitkän linjan ay-toimija Juha Kinnunen saa yhden maininnan kyselyssä. Lähes kymmenen prosenttia kyselyyn vastaajista ei osaa vielä lukita kantaansa.

Kisa on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Mikäli yksikään ehdokkaista ei saa yli puolta kaikista äänistä, kisa siirtyy toiselle kierrokselle. Tällöin kisassa ulkopuolelle jäävien äänet jäävät muiden ehdokkaiden jaettavaksi. Toisella kierroksella on kaksi ehdokasta.

Pron uuden johtajan valitsee edustajisto, joka kokoontuu kokoukseen marraskuun loppupuolella. Jäseniä edustajistossa on yhteensä 100.

Kysely lähetettiin Pron edustajiston jäsenille, joista 52 vastasi kyselyyn. Seitsemän jäsenen yhteystietoja Yle ei löytänyt julkisista lähteistä.

Uudet kasvot vai kokemusta?

Vastaajat korostavat eri asioita, miksi heidän ehdokkaansa olisi paras puheenjohtaja ammattiliitolle.

Mäkysen kannattajat näkevät hänet uutena alkuna perinteikkäälle liitolle. Tämä korostuu heidän mukaansa nyt, kun työelämä ja työmarkkinat ovat muutoksessa.

– Mielestäni ammattiliittojen toiminta näyttäytyy tänä päivänä vanhojen ukkojen ja tätien väsyneeltä toiminnalta. Emme saa nuorempia työikäisiä kiinnostumaan sellaisesta liitosta, joka ei näytä heiltä. Maria Mäkynen on juuri oikea puheenjohtaja tekemään liittoomme sellaiset muutokset, että myös nuoremmat voisivat tuntea sen omakseen, yksi vastaajista sanoo.

Mäkynen tekee parhaillaan väitöskirjaa työn murroksesta, ja moni hänen kannattajansa arvioisi sen palvelevan mahdollisessa puheenjohtajan roolissa.

Muita ehdokkaita kuvataan kokeneiksi ja osaaviksi. Tämä pätee niin Simolaan, Rinteeseen, Heikkiseen kuin Kinnuseenkin.

– Simolalla on vahva osaaminen sopimusneuvottelija, eikä hänen osaltaan tule samaistumista mihinkään puoluepoliittiseen toimintaan kuten esimerkiksi Antti Rinteellä ja Maria Mäkysellä. Ammattiliitto Pro on puoluepoliittisesti sitoutumaton, yksi vastaajista korostaa.

– Rinne on ylivoimaisesti paras valinta tässä tilanteessa. Hänellä kaikki osaaminen sekä todistettavasti hyvä kyky johtaa liittoa sekä viedä siellä tulevat tarvittavat uudistukset läpi, toinen vastaajista toteaa.

– Pasi (Heikkinen) on pitkän linjan tekijä ja toiminut monissa eri luottamustehtävissä vuosien varrella. Uskon, että Pasi soveltuu tähän hetkeen parhaiten ehdokkaista, kolmas vastaajista kertoo.

Maria Mäkynen on työskennellyt Sanna Marinin (sd.) eduskunta-avustajana ja Antti Rinne on SDP:n entinen puheenjohtaja ja entinen pääministeri.

Osa vastaajista arpoo vielä muutaman vaihtoehdon välillä.

– Mietin vielä Mäkysen ja Rinteen välillä. Rinne on hyvä, kokenut neuvottelija ja näkyvä persoona mediassa, joka ei välttele keskustelua. Mäkynen taas saattaisi tuoda uutta näkemystä ja hieman erilaisen julkisuuskuvan palkansaajille.

Ehdokkaat kampanjoivat yhä ja kisaa käydään vielä kantaansa harkitsevien parissa.

Puheenjohtajakisa käynnistyi sen jälkeen, kun nykyinen puheenjohtaja Jorma Malinen ilmoitti, ettei hän ole käytettävissä uudelle kaudelle.

Hallitus vaikeuttaa työehtoneuvotteluita

Uusi puheenjohtaja joutuu hyppäämään liikkuvaan junaan, sillä vain viikko puheenjohtajavaalin jälkeen raukeaa teknologiateollisuuden työehtosopimus.

Yle kysyi Pron vaikuttajilta, vaikeuttavatko hallituksen työelämämuutokset seuraavia työehtoneuvotteluita. Vaikuttajat lähes yksimielisesti vastasivat kyllä.

Kysymys on siinä mielessä ajankohtainen, että vientialat parhaillaan neuvottelevat omista työehtosopimuksistaan.

– Kaikille maan hallituksen työelämän heikennyksille pitää koettaa löytää kompensaatio, tai pitää kiinni nykyisistä tes-kirjauksista, yksi vastaajista toteaa.

– Todennäköisesti lakiin tehtyjä heikennyksiä yritetään tuoda niillekin aloille, joissa on aiemmin sovittu työehtosopimuksessa hallituksen heikennyksiä paremmin, toinen vastaaja sanoo.

Osa vastaajista näkee, että neuvotteluita vaikeuttaa myös se, ettei osapuolten välillä ole enää luottamusta.

– Väkisin ja yksipuolisesti lainsäädännöllä esitettävät pääosin palkansaajien etuja heikentävät työmarkkinauudistukset vievät meitä kauas jo pitkään hyvin toimineesta yhdessä sopimisen kulttuurista, sanoo yksi.

Vastaajien mukaan seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa pitäisi keskittyä eniten palkankorotuksiin, muutosturvaan ja työhyvinvointiin. Vastauksissa korostuu se, että inflaation jälkeen olisi huolehdittava ostovoimasta.

Samalla hallituksen esittämät leikkaukset ansiosidonnaiseen ja muutosneuvottelujen enimmäiskestojen lyhentäminen korostavat muutosturvaan haettavia hyvityksiä työehtoneuvotteluissa.