Syntyvyyden lasku on ongelma koko maassa, ja Väestöliitto vastikään ehdotti lääkkeeksi rahakannustinta. Ylen tietojen mukaan kuntien vauvarahalla ei juuri ole ollut vaikutusta.
Vanhempien tai vanhemman oma rahatilanne vaikuttaa osan vauvapäätöksiin, mutta usein taustalla on muutakin, kuten maailmantilanne, hedelmällisyys tai oma epävarma työtilanne.
Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Hanna Tainion mukaan kunnat voisivat kuitenkin vaikuttaa lasten määrään.
Esimerkiksi Kouvolaan syntyvien lasten määrä on puolittunut reilussa kymmenessä vuodessa. Kun vertaa muihin kuntiin, Kouvola on kehityksessä keskikastia.
Lapsille rakennettava hyvää
Lapsille myönteisen ympäristön rakentaminen on Hanna Tainion mukaan kuntien keino vaikuttaa lapsiperheisiin. Ihanteellisessa tilanteessa lapsiperhe voisi asua lähellä palveluita niin, että lapsien kanssa pääsee kulkemaan turvallisesti vaikka kävellen tai pyöräillen.
Myös kaavoitus on Tainion mielestä tärkeää. Lapsiperheille sopivia asuntoja pitää kaavoittaa lähelle leikkipuistoja, päiväkoteja, kouluja ja terveysasemia. Mielellään lähellä olisi myös metsää tai muuta virkistysaluetta.
– Jos perhe miettii, mihin asettuu ja vastakkain on kaksi erilaista aluetta, niin lapsiystäväinen ympäristö helposti saattaa vetää pidemmän korren, Tainio sanoo.
Pakko karsia
Tilanne on kuitenkin Hanna Tainion mukaan hankala kunnissa, joissa lapsien määrä vähenee. Samaan aikaan pitää houkutella lapsiperheitä ja lakkauttaa kouluja.
– Kouluverkkosupistuksia tehdään Suomessa tällä hetkellä aika rankalla kädellä, Tainio sanoo.
Koulujen ja päiväkotien määrään vaikuttaa myös se, kuinka paljon kunnalla on rahaa. Lapsien vähentyminen vähentää myös rahaa. Valtiolta tulevan rahan määrä pienenee sitä myötä, kun lapsien määrä tippuu.
Tilanne hankala myöntää
Kouvolassakin valtionosuudet ovat laskeneet ja lasten määrä vähenee. Viimeisimmäksi kuluvana syksynä kaupungissa on veivattu edestakaisin päätöksiä kolmen koulun lakkautuksista.
Sivistysjohtaja löysi lopulta vaihtoehtoisia säästöjä esimerkiksi opettajien vähentämisestä, mutta lopputulos on todennäköisesti auki budjettivaltuustoon asti.
– Monta kertaa kunnissa on vaikea myöntää, että nämä päätökset ovat välttämättömiä, Tainio sanoo.
Tainion mukaan viranhaltijat näkevät usein tilanteen kehittymisen aiemmin, mutta poliitikoille on vaikea pala karsia palveluita.
– Usein päätöksenteko vähän laahaa jäljessä.