Perun ex-presidentti Toledo tuomittiin yli 20 vuodeksi vankeuteen korruptiosta

Entinen presidentti tuomittiin 35 miljoonan dollarin lahjusten ottamisesta brasilialaiselta rakennusalan monialayritykseltä Odebrechtilta.

Perun entiselle presidentille Alejandro Toledolle luettiin syytteet maanantaina paikallista aikaa Perun pääkaupungissa Limassa.
Perun entiselle presidentille Alejandro Toledolle luettiin tuomio maanantaina paikallista aikaa Perun pääkaupungissa Limassa. Kuva: Lehtikuva
  • Susanna Bono

Perun tuomioistuin tuomitsi maanantaina paikallista aikaa Perun entisen presidentin Alejandro Toledon 20 ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen korruptiosta.

Maan korkein oikeus hyväksyi syyttäjän suositteleman vankeusrangaistuksen.

78-vuotias Toledo oli Perun presidentti vuosina 2001–2006. Hänet todettiin syylliseksi salaliittoon ja rahanpesuun.

Toledo tuomittiin 35 miljoonan dollarin lahjusten ottamisesta brasilialaiselta rakennusalan monialayritykseltä Odebrechtilta. Vastineeksi yhtiö voitti tarjouskilpailun Perun ja Brasilian välillä kulkevan moottoritien rakentamisesta.

Odebrecht, joka on sittemmin muuttanut nimensä Novonoriksi, on myöntänyt maksaneensa satoja miljoonia dollareita lahjuksina eri puolilla Latinalaista Amerikkaa saadakseen valtavia julkisia rakennusurakoita.

Toledo, joka on Stanfordin yliopistosta tohtoriksi väitellyt taloustieteilijä, luovutettiin Peruun viime vuonna Yhdysvalloista. Hän oli asunut Yhdysvalloissa useita vuosia ennen kuin antautui liittovaltion tuomioistuimelle Kaliforniassa.

Toledo vetosi oikeudessa syyttömyyteensä ja pyysi tuomion lieventämistä kertomalla, että hänellä on syöpä ja sydänongelmia.

– Haluan mennä yksityisklinikalle. Pyydän, että annatte minun parantua tai kuolla kotona, Toledo sanoi kuulemisessa viime viikolla.

Toledo ei ole ainoa Perun presidentti, jonka epäillään sekaantuneen lahjusskandaaliin. Vuosina 1985–1990 ja 2006–2011 Perun presidenttinä toiminut Alan Garcia teki itsemurhan vuonna 2019, kun poliisi saapui pidättämään häntä.

Vuonna 2018 Pedro Pablo Kuczynski erosi presidentin tehtävästä, kun hänen väitettiin sekaantuneen Odebrecht-skandaaliin.

APF, Reuters, STT