Donna Leon, 82, on järkyttynyt. Hän väittää olevansa myöhässä ensimmäistä kertaa elämässään. Hän tuijottaa epäuskoisena rannekelloaan ja epäilee patterin hyytyneen.
– Meille vanhemman polven ihmisille myöhästyminen on hirveää. Se antaa todella epäkohteliaan vaikutelman.
Itse asiassa tilanne ei ole lainkaan vakava, Leon on myöhässä vain muutaman minuutin.
Hän pääsee nopeasti asian yli ja on jo hauskuuttamassa kuvausryhmää.
Leon on pieni ja vikkelä. Hän sanoo nauttivansa siitä, jos saa ihmiset nauramaan.
Ja häneltä se onnistuu. Hän lukee kustantamon kirjahyllyssä olevien suomalaisten kirjojen nimiä ja yrittää lausua niitä. Brittiläisen viihdekirjailija Lucy Diamondin hän epäilee olevan pornotähti.
– Onpa keksimällä keksitty nimi kirjailijalle, hän nauraa.
Yli 30 vuotta yhteiselämää Guido Brunettin kanssa
Donna Leon ei ole itse mikään feel good -kirjailija. Hän on dekkaristi, jonka kirjoissa murhataan. Ei kuitenkaan verisesti, sillä kirjat sopivat heikompihermoisillekin.
Leonin kirjoissa murhia selvittelee verkkaiseen tahtiin venetsialainen komisario Guido Brunetti. Rikosten selvittämisen lisäksi hänelle on tyypillistä eettinen pohdiskelu. Brunetti on ollut Leonin kirjojen poliisietsivä alusta saakka.
Ensimmäiset kirjat syntyivät jo 1990-luvun alkupuolella. Keväällä ilmestyi 31. suomennos Hyvän nimissä (Otava, suom. Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä).
– En osannut kuvitellakaan yli 30 vuotta sitten, että meidän suhteestamme tulee näin pitkä. Alun perin kokeilin vain kirjoittaa yhden kirjan, jonka päähenkilö sattui olemaan venetsialainen poliisi Guido Brunetti.
Kokeilu kannatti, sillä lukijat ihastuivat sympaattiseen komisarioon. Dekkareita on myyty pelkästään englanniksi yli 7 miljoonaa kappaletta, ja lisäksi kirjoja on käännetty yli 30 kielelle, mutta ei italiaksi. Donna Leon ei halua, että hänet tunnistetaan entisessä kotikaupungissaan Venetsiassa, jossa hän yhä vierailee usein.
Juuri Venetsian ainutlaatuisuus saattaa olla Guido Brunetti -dekkarien salaisuus. Poliisityön lomassa kirjoissa keskitytään paljon miljöön kuvaukseen ja liikkumiseen veden päälle rakennetussa historiallisessa kaupungissa. Myös italialaiselle ruokakulttuurille uhrataan paljon sivuja.
Pakoon turistimassoja
Yhdysvaltalainen Donna Leon ihastui Venetsiaan jo 1960-luvulla. Kierrettyään maailmaa englannin opettajana hän päätti asettua Venetsiaan. Hän on iloinen, että sai kokea ”aidon” Venetsian ennen kuin turistilaumat täyttivät torit ja gondolit.
Kymmenisen vuotta sitten hän sai tarpeekseen ja jätti rakkaan kotikaupunkinsa.
– Eräänä iltapäivänä lähdin kävelylle asunnostani ja näin turistilauman vyöryvän kohti kuin vääjämätön vuorovesi. Silloin minulle valkeni, etten voi asua enää Venetsiassa. En vain enää pystynyt.
Leon suorastaan pihisee puhuessaan Venetsian turismista. Hän antaa sapiskaa Venetsian viranomaisille, jotka ovat muka tekevinään jotain turismin hillitsemiseksi.
Viime keväänä päiväturisteilta ryhdyttiin perimään pientä pääsymaksua kaupunkiin, mutta samaan aikaan viranomaiset antavat lupia muuttaa historiallisia rakennuksia hotelleiksi.
– Viranomaiset syöttävät valheita ja uskottelevat tekevänsä jotain. Totuus on, ettei venetsialaisilla ole enää pitkään aikaan ollut varaa asua kaupungissaan. Monet ovat joutuneet muuttamaan pois.
Osa syyllinen turismiin on myös Leon itse, sillä monet turisteista suuntaavat Venetsiaan dekkarien innoittamina. Tarjolla on erilaisia Guido Brunetti -kävelykierroksia, joilla voi tutustua kirjojen tapahtumapaikkoihin.
Donna Leon kiemurtelee hieman, mutta ei halua ottaa syyllisyyden taakkaa harteilleen.
– En ole kuitenkaan niin syyllinen kuin megahotellien pitäjät. Kirjojani lukeneilla turisteilla on jonkinlainen käsitys kaupungista, tavoista ja myös siitä, mikä ärsyttää paikallisia, Leon puolustautuu.
Brunetti seikkailee yhä Venetsiassa, vaikka Leon asuu nykyisin Sveitsissä. Uudessa kotipaikassaan hänen ei tarvitse kärsiä turismista, sillä kylässä asuu noin 300 asukasta ja saman verran lampaita. Hän asuu rajan tuntumassa ja voi halutessaan piipahtaa kävellen Italian puolelle.
– Silti kaipaan yhä Venetsiaa.
Yhdysvalloille ei löydy ymmärrystä
Sen sijaan synnyinmaataan hän ei kaipaa lainkaan. Hän ei edes tunnista Yhdysvaltoja samaksi maaksi, josta lähti maailmalle 60 vuotta sitten.
– Se on muuttunut minulle täysin vieraaksi maaksi. En ymmärrä alkuunkaan mitä siellä tapahtuu.
Vuodet Kiinassa, Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Euroopassa ovat saaneet Leonin tarkastelemaan synnyinmaataan oudoksuen. Muutaman vuoden takaisella vierailulla hän järkyttyi, kun tavallisessa kaupassa oli myynnissä erilaisia aseita.
– Pysähdyin tiskille hetkeksi ihmettelemään, ja myyjä kysyi heti haluanko ostaa aseen. Jostain hän päätteli, että olen yli 21-vuotias, Leon naurahtaa kuivasti.
Pitkän iän salaisuus on kepeä suhtautuminen elämään
Donna Leon on valtavan energinen, vaikka ikävuosia on kertynyt jo yli 80. Hän tuntuu suhtautuvan elämään kepeästi ja turhia murehtimatta.
Silti hän on myös onnistunut luomaan melkoisen uran, vaikka ei koskaan edes haaveillut kirjojen kirjoittamisesta. Hän vain päätti viisiskymppisenä kokeilla kirjoittamista.
Leon vakuuttaa, ettei ole koskaan suunnitellut mitään, kaikki on vain tapahtunut. Ikään kuin onnenkantamoisena.
– Se johtuu kasvatuksesta. Minulla ja veljelläni ei ole tippaakaan kunnianhimoa. Vanhempamme toivoivat vain, että hankimme koulutuksen ja kunnollisen elämän. Se oli aika harvinaista, sillä Yhdysvalloissa on tapana tavoitella suuria päämääriä.
Suorittaminen ja suunnitteleminen eivät myöskään kuulu Leonin kirjailijan työhön. Kun kysyn kirjoitusprosessista, Leon kysyy, mikä se on.
– Voi, kunpa kirjoittamisessani olisi jonkinlainen prosessi! Mutta ei, kirjoitan vain silloin, kun siltä sattuu tuntumaan. En koskaan pakota itseäni kirjoittamaan, se on turhaa. Kirjoittamisen pitää olla hauskaa.
Kuten arvata saattaa, Leon ei ole suunnitellut lopettavansa Guido Brunetti -dekkarien kirjoittamista. Hän kirjoittaa niin kauan, kun se tuottaa iloa.
– En ole koskaan yrittänyt hallita tulevaisuutta. Se on hyödytöntä, sillä menemme joka tapauksessa kohti tuntematonta.