Oulun yliopisto valitsi yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan ja Kontinkankaan kampusten ravintolapalveluiden tuottajat kilpailutuksella lokakuun alussa.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistama ja kilpailutuksessa mukana ollut Uniresta Oy on valittanut kilpailutuksesta markkinaoikeuteen. Uniresta oli mukana kilpailutuksessa, mutta ei tullut valituksi.
Oulun yliopisto kertoo tiedotteessa, että kilpailutuksella valitut toimijat eivät voi aloittaa toimintaansa kampuksilla 1.1.2025.
Nykyiset toimijat tarjoavat ravintolapalveluita väliaikaissopimuksilla, kunnes valitukseen liittyvät asiat on käsitelty. Ravintolakilpailutuksesta on valitettu aiemminkin.
– On ikävää, että nyt joudutaan toimimaan väliaikaisten sopimusten varassa. Se on hankalaa väliaikaisesti toimiville ravintoloille, uudessa kilpailutuksessa valituille ja meille, sanoo Oulun yliopiston hankintalakimies Sanna Pikkujämsä.
Tällä hetkellä Linnanmaan kampuksella ravintolapalveluita tuottavat nykyiset toimijat Uniresta Oy ja Juvenes Oy ja Kontinkankaalla Sodexo Oy.
Oulun yliopisto hankintalakimies Sanna Pikkujämsän mukaan hankintapäätöksiä ei voida panna täytäntöön ennen kuin oikeusprosessi on käsitelty.
– Tällainen pitkittynyt epävarmuus on ikävää kaikille osapuolille, opiskelijoita unohtamatta, toteaa Pikkujämsä.