Ilmaiset ruusun juurakot saivat kuopiolaiset jonon jatkoksi

Useat sadat ihmiset jonottivat Kuopiossa kaupungin tarjoamia ilmaisia ruusuja.

Ihmiset jonottavat kukkia aidan takaa.
Kolmesataa ruusun juurakkoa löysi uudet omistajat alle puolessa tunnissa. Kuva: Petri Julkunen / Yle
  • Petri Julkunen

Lähikatujen pysäköintipaikat olivat täpötäynnä, kun Kuopion kaupunki jo perinteiseen tyyliin jakoi ruusun juurakoita puistoistutuksistaan ihmisille. Ensimmäiset jonottajat olivat paikalla jo 45 minuuttia ennen h-hetkeä.

Seitsemättä kertaa järjestetyssä jakotilaisuudessa oli selvä suunnitelma. Ihmiset ohjattiin kolmeen jonoon ja kaikille kerrottiin, mitä lajikkeita löytyy mistäkin jonosta. Hamstraamisen välttämiseksi kaupungilta oli järjestetty ammattiväkeä hoitamaan itse kasvien luovutukset.

– Hyvin ovat ihmiset löytäneet tapahtuman. Ruusut eivät talvehdi hyvin ilman huolenpitoa, joten hyvä, että ne tätä kautta jatkavat ihmisten ilona, kaupunginpuutarhuri Sari Riekkinen kertoo.

Sisko ja Jorma Heikkinen olivat saapuneet ensimmäistä kertaa tapahtumaan. Tavoitteena oli löytää sopiva ruusu taloyhtiön istutusten joukkoon.

– Luulin, että nämä olisivat paljasjuurisia, mutta ovat juurakoiden kanssa. Saa nähdä käykö muovipussi liian pieneksi, pohti Sisko Heikkinen jonon perällä.

– Rouva valitsee ja minä kannan, kertoi työnjaosta Jorma Heikkinen.

Mies ja nainen ovat kukka jonossa.
Jorma ja Sisko Heikkinen saapuivat paikalle puoli tuntia etukäteen. Kuva: Petri Julkunen / Yle

Maarit Puhakainen oli päätynyt vaaleanpunaiseen ja oranssiin ruusuun. Kolmekin olisi saanut ottaa, mutta enempään ei ollut tarvetta. Hortonomisuvusta oleva Puhakainen tiesi, mitä talvehtiminen vaatii.

– Vien nämä kesämökille. Teen sinne kukille eräänlaisen poteron, jossa ne säilyvät talven yli.

Järjestäjät kiittelivät kuopiolaisten hyvää jonotuskulttuuria. Jonoissa ei ohiteltu ja ohjeita noudatettiin.

Vajaassa puolessa tunnissa tapahtuma Kuopion Valkeisen rannassa oli ohi ja 300 juurakkoa oli jaettu uusiin osoitteisiin.