Imatran kaupunki suunnittelee pitävänsä tuloveroprosentin entisellään.
Kaupunginjohtaja Matias Hilden esittää tänään maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että tuloveroprosentti olisi myös ensi vuonna 8,6.
Tuloveroprosenttia saatetaan kuitenkin tarkastella parin vuoden kuluttua uudelleen, jos Imatran talouden kantokyky olisi vaarassa. Kaupunki aloittaa seuraavaksi taloussuunnittelukauden 2025–2027, jonka erityisesti jälkimmäiset vuodet voivat olla kriittiset.
Kaupunki on ennakoinut, että tuloverokertymä kasvaa tämän ja ensi vuoden aikana 2,2 miljoonaa euroa ja päätyy 48 miljoonan euron tasolle. Tuloverokertymän kasvua selittää pitkälti ansiotulovähennyksen poistuminen.
Kiinteistöveroon ei koskettaisi
Myös kiinteistöveroprosentit olisi tarkoitus pitää ennallaan. Esimerkiksi yleinen kiinteistöveroprosentti olisi jatkossakin 1,9.
Tämän vuoden tilikauden vuosikatteeksi Imatra ennakoi 12,5 miljoonaa euroa ja tulokseksi 1,9 miljoonaa euroa. Tämän tilikauden hyvää ennustetta selittävät pääasiassa henkilöstökulujen ja rahoituskulujen alitus sekä yhteisöveron ennakoitua parempi kertymä. Tilikauden toimintakate on jäämässä nettosummana yhden miljoonan euron verran alle talousarviossa esitetyn.
Imatran naapurikaupunki Lappeenranta päätti reilu viikko sitten, ettei sekään nosta veroprosenttejaan. Lappeenrannassa tuloveroprosentti on ensi vuonna 8,3 ja yleinen kiinteistöveroprosentti 1,43.