Legendaarinen progressiivisen rockin yhtye Jethro Tull Kuopioon huhtikuussa

Yhtyeellä on huhtikuun alussa Suomessa konsertit neljässä eri konserttisalissa.

Ian Anderson soittaa huilua.
Jethro Tullin keulahahmo Ian Anderson ja poikkihuilu. Kuva: All Over Press / imago stock / imago sportfotodienst
  • Keijo Salokangas

Brittiläinen legendaarinen progressiivisen rockin yhtye Jethro Tull konsertoi huhtikuussa 2025 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Yhtye tekee Suomessa neljän konsertin kiertueen. Muut paikkakunnat ovat Helsinki, Turku ja Oulu.

60-luvun lopulla esikoisalbuminsa julkaissut yhtye keikkailee edelleen noin sadan keikan vuosivauhtia. Kokoonpano on vaihdellut, mutta keulahahmona on edelleen Ian Anderson, jonka huilunsoitto on muodostunut yhtyeen tavaramerkiksi. Hän on juhlistanut tänä vuonna 55-vuotista taivaltaan levyttävänä ja esiintyvänä muusikkona.

Jethro Tull on julkaissut uransa aikana 30 albumia, joita on myyty yli 60 miljoonaa kappaletta. Keikoilla kuullaan kappaleita yhtyeen koko uran varrelta, uusimmat ovat vuonna 2023 julkaistulta RökFlöte -levyltä.