Georgiassa hallitseva puolue Georgialainen unelma vaikuttaa saaneen 53 prosenttia äänistä, kun 70 prosenttia äänestyspaikoista on laskettu, maan vaalikomissio kertoo.
Kilpailevat ovensuukyselyt ovat kuitenkin antaneet vaihtelevia ennusteita tuloksista äänestyksen päätyttyä.
Venäjä-mielistä hallituspuoluetta, Georgialaista unelmaa tukevan Imedi TV:n ovensuukyselyn mukaan hallitseva puolue olisi saamassa 56 prosenttia äänistä.
Oppositiota tukevien Formula- ja Mtavari Arkhi -kanavien ovensuukyselyt puolestaan ennustavat voittoa länsimieliselle, EU-jäsenyyttä kannattavien oppositiopuolueiden Muutos-koalitiolle.
Myös oppositio sanoo voittaneensa
Sekä hallituspuolue että oppositiokoalitio ovat jo ehtineet väittää voittaneensa vaalit.
Hallitsevan puolueen entinen pääministeri, Bidzina Ivanišvili tiedotti Georgialaisen unelman voitosta vain minuutteja äänestyksen päättymisen jälkeen.
– Vakuutan teille, että maamme saavuttaa suurta menestystä seuraavien neljän vuoden aikana, Ivanišvili sanoi.
Georgian Eurooppa-mielinen presidentti Salome Zurabishvili puolestaan ilmoitti viestipalvelu X:ssä opposition olevan johdossa.
– Eurooppalainen Georgia on voittamassa 52 prosentilla, huolimatta yrityksistä väärentää vaalit ja ilman ulkomailla asuvien ääniä, presidentti Zurabishvili kirjoittaa.
Georgian vaalikomission mukaan vaalien lopullinen äänestysaktiivisuus oli 58,94 prosenttia.
Lähde: Reuters