Arvorakennusten rapistumiseen puututaan Turussa aiempaa ripeämmin – uutta toimintamallia testataan Pukkilan kaakelitehtaaseen

Pukkilan suojellun kaakelitehtaan omistajalta pyydetään selvitystä, mihin toimenpiteisiin hän aikoo ryhtyä rakennuksen kunnostamiseksi.

Pukkilan massalaitos Turussa.
Kiinteistön omistaja maalasi kesällä rakennuksen julkisivut. Nyt rakennusvalvonta haluaa tietää, mihin muihin toimenpiteisiin omistaja on ryhtymässä. Arkistokuva. Kuva: Minna Rosvall / Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Turku soveltaa uutta suojeltujen arvorakennusten kunnossapitoon tehtyä toimintamallia Pukkilan suojeltuun kaakelitehtaaseen.

Rakennusvalvonta arvioi toimintamallin mukaisesti, onko suojeltu vanha teollisuusrakennus niin arvokas, että suojeluarvojen säilyminen pitää varmistaa tarvittaessa kaupungin kustannuksella.

Yle kertoi elokuussa, että Turku haluaa puuttua aiempaa ripeämmin suojeltujen rakennusten kunnossapidon laiminlyöntiin.

Aiempi uhkasakkoon perustuva menettelytapa on ollut valvontajohtaja Leena Salmelaisen mukaan kankea, sillä valitusten takia kiinteistön kunnostaminen on voinut venyä jopa vuosilla. Näin on käynyt esimerkiksi Linnankadulla palaneen suojellun puutalon kohdalla.

– Aiemmin systeemi on toiminut niin, että rakennusvalvonta on kehottanut, määrännyt ja sitten asettanut uhkasakkoja kunnostusvelvoitteen vauhdittamiseksi. Uhkasakkoja on jopa tuomittu ja maksettu, ja edelleen talo on vaan rapistunut, Salmelainen kuvailee.

Rakennusvalvonta on alustavasti todennut Pukkilan kaakelitehtaan olevan huonossa kunnossa ja vaativan kunnostusta, jotta suojeluarvot säilyvät.

Omistaja olisi halunnut purkaa rakennuksen

Pukkilan vanhan kaakelitehtaan purkamisesta on kiistelty eri oikeusasteissa.

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi maaliskuussa 2023 kaavamuutoksen, jossa rakennus oli merkitty purettavaksi. Purkupäätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen, joka kumosi Turun valtuuston päätöksen.

Lokakuussa korkein hallinto-oikeus päätyi hallinto-oikeuden kanssa samalle kannalle.

KHO:n mukaan rakennuksella on merkitystä Turun teollisuushistorian ja entisen kaakelitehtaan edustajana sekä Suomen vanhimpana teräsbetonirunkoisena rakennuksena.

Kiinteistön omistaja maalasi rakennuksen julkisivut viime kesänä. Nyt kiinteistön omistajalta pyydetään selvitystä siitä, mihin muihin toimenpiteisiin hän on ryhtymässä suojeluarvojen säilyttämiseksi. Omistajalta pyydetään myös kustannusarviota toimenpiteistä.

Teettämisuhkaa käytetään vain siinä tapauksessa, että omistaja kieltäytyy kunnostamasta rakennusta. Tällöin kaupunki voi teettää pakolliset korjaukset ja lähettää laskun omistajalle.

Asia oli esillä tiistaina kaupunkiympäristölautakunnassa.