Presidentti Stubb Yhdysvaltain vaaleista: Kaikki skenaariot on käyty läpi

Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoo, että Suomi pärjää molempien presidenttiehdokkaiden kanssa.

Alexander Stubb seisoo lavalla puhumassa.
Presidentti Alexander Stubbin mukaan Yhdysvaltain keskeisimmät liittolaiset löytyvät myös tulevaisuudessa Euroopasta. Kuva on Stubbin vierailulta Tampereen yliopistolla syyskuussa 2024. Kuva: Marko Melto / Yle
  • Hanna Visala

Presidentti Alexander Stubb uskoo, että yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa sujuu, oli seuraava presidentti sitten Kamala Harris tai Donald Trump.

– Voimme vain toivoa, että demokraattinen prosessi Yhdysvalloissa jatkuu, Stubb sanoi tiistaina tavatessaan Ulkomaantoimittajien yhdistyksen edustajia.

Stubb uskoo, että Yhdysvaltain perustuslaki kykenee korjaamaan itse itseään. Tämän ajatuksen hän oppi ollessaan Yhdysvalloissa opiskelijana sekä myöhemmin politiikan tutkijana.

– Olemme ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa ja ulkopoliittisen johdon kanssa tietenkin käyneet läpi erilaisia skenaarioita, Stubb sanoo.

Stubbin mukaan eri skenaarioiden lähtökohtana on se, että Suomi tulee toimeen Yhdysvaltain presidentin kanssa, oli hän kumpi tahansa.

– Yhdysvallat on meille arvoliittolainen ja turvallisuusliittolainen.

”Yhdysvallat ei tule vetäytymään Euroopasta”

Stubb arvioi, että Yhdysvaltain keskeisimmät liittolaiset löytyvät myös tulevaisuudessa Euroopasta.

– Yhdysvallat ei tule vetäytymään Euroopasta tai vähentämään läsnäoloaan Natossa riippumatta siitä, kumpi ehdokas valitaan presidentiksi, Stubb sanoo.

Stubbin mukaan Yhdysvallat hakee ennen kaikkea kahdenvälisiä sopimuksia ja tietysti alueellisia liittoumia.

Suurin huolenaihe Stubbille Yhdysvaltain tilanteessa on se, että maan poliittinen ilmapiiri on tällä hetkellä hyvin jakautunut.

– Se kieli, jota käytetään sekä kannattajien että ehdokkaiden kesken, on hyvin rajua ja toivon, että sen tyyppinen kielenkäyttö ei yleisty eurooppalaiseen liberaaliin demokratiaan, Stubb toteaa.