Katso ketkä kulttuurihahmot ylsivät huipputuloihin

Euroviisuissa Suomea vuonna 2023 Suomea edustanut Käärijä lähes kymmenkertaisti tulonsa viime vuonna.

Santtu-Matias Rouvali, Ville Valo, Jukka Puotila ja heidän tulonsa.
Tulojen kolmen kärki on klassinen musiikki, kevyt musiikki ja teatteri eli Santtu-Matias Rouvali, Ville Valo ja Jukka Puotila. Kuva: Antti Eintola / Yle, Sari Casal / Yle, Emmi Korhonen / Lehtikuva
  • Pia Parkkinen

Vuoden 2023 verotietojen perusteella teatterin kiistaton kuningas on Jukka Puotila. Kansallisteatterista eläkkeelle jäänyt näyttelijä on myös koomikko ja imitaattori, joka kiertää maata omalla show'llaan. Se näkyy tuloissa. Puotila tienasi viime vuonna 511 547 euroa. Kasvua edellisvuoteen oli noin 141 000 euroa.

Myös Antti Luusuaniemi (211 391 euroa) ja Taneli Mäkelä (202 148 euroa) pääsivät yli 200 000 euron. Mäkelä esiintyy tv-sarjojen ja teatterin lisäksi myös S-kaupan mainoksissa.

Jussi Vatanen ja Alma Pöysti.
Aki Kaurismäen Kuolleissa lehdissä (2023) nähtiin pääparina Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Pöystin tulot olivat viime vuonna 66 412 euroa. Jussi Vatanen tienasi hieman vastanäyttelijäänsä vähemmän: 44 645 euroa. Kuva: Guillaume Horcajuelo / EPA

Sen sijaan edellisvuoden näyttelijöiden tuloykkönen Laura Birn tienasi viime vuonna vain 64 965 euroa. Pudotusta edellisvuodesta oli yli 425 000 euroa. Tulojen vähenemisessä saattaa näkyä kiihkeimmän tv-sarjaboomin lasku.

Jalmari Helander.
Jalmari Helanderin kolmas pitkä elokuva oli Sisu (2023). Kuva: Tiina Jutila / Yle

Action-elokuvien ohjaaminen kannattaa

Elokuvaohjaajista muhkeimman tilipussin sai Jalmari Helander (249 447 euroa). Hänen kolmas pitkä elokuvansa Sisu (2023) keräsi viime vuonna suomalaisiin elokuvateattereihin yli 180 000 katsojaa.

Yli 100 000 euroa tienasivat myös Miikko Oikkonen (125 047 euroa) ja Aku Louhimies (102 557). Oikkonen oli mukana Suomen tähän asti kalleimmassa tv-sarjassa Estonia (2023). Louhimies ohjasi viime vuonna brittiläistä tv-draamaa nimeltä the Inheritance.

Aki Kaurismäen ”työläistrilogian neljäs osa” Kuolleet lehdet (2023) valloitti maailmaa viime vuonna ja Suomessa se oli katsotuin kotimainen elokuva. Taiteellinen menestys toi Kaurismäelle viime vuonna 56 374 euroa.

Dekkaristit jälleen tulokärjessä

Kirjailijoiden tulohuolet ovat olleet pitkään tapetilla, mutta kaikkia ne eivät koske.

Vuoden 2022 kulttuuriväen tulokeisari oli dekkaristi Seppo Jokinen. Hän tienasi tuolloin noin 570 000 euroa. Ei viime vuonnakaan hullummin mennyt. Jokisen tienestit olivat 448 108 euroa. Jokinen tunnetaan Koskinen-dekkareista ja niiden pohjalta tehdystä tv-sarjasta.

Myös poliisi Maria Kalliosta kertovasta kirjasarjasta tunnettu Leena Lehtolainen (175 937) ja kahdeksan dekkaria julkaissut Max Seeck (155 137) saivat muhkeat ansiot viime vuonna. Seeckillä valtaosa tienesteistä (noin 88 000) oli pääomatuloa.

Viime vuoden myydyimpien teosten kärkisijoja pitänyt islantilaispoliisi Hildurista kirjoittava Satu Rämö asuu Islannissa, joten hänen tulonsa eivät näy suomalaisverottajalla.

Seppo Jokinen alikäytävän suulla, katsoo kohti kameraa, lempeä ilme. Lähikuva.
Seppo Jokisen Koskinen-dekkareista on tehty myös tv-sarja. Kuva: Katriina Laine / Yle

Myös lastenkirjallisuus tuo osalle isot tulot

Dekkareiden tapaan myös lastenkirjat ovat tuoneet osalle tekijöistä huipputuloja. Niin nytkin.

Muun muassa Koiramäki-kirjoistaa tunnettu Mauri Kunnas sai viime vuonna tuloja 337 528 euroa. Niistä valtaosa, eli noin 197 000 oli pääomatuloja. Laskua Kunnaksen edellisvuoden tuloihin oli noin 50 000 euroa.

henkilökuva
Tatun ja Patun tekijöiden Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhteenlasketut tulot viime vuonna olivat noin 324 669 euroa. Kuva: Mikko Koski / Yle

Hyvin tienasi myös huumoriin erikoistunut kirjailija, tv-persoona ja käsikirjoittaja Paula Noronen, joka julkaisee Supermarsu- ja Yökoulu-lastenkirjasarjoja. Hänen tienestinsä olivat 195 418 euroa.

Yli satatuhatta euroa tienasivat kirjailijat Tommi Kinnunen (184 468), Kjell Westö (155 028) ja Enni Mustonen -nimellä kirjoittava Kirsti Manninen (139 723).

kirjailija Sirpa Kähkönen.
Finlandia-palkinto on perinteisesti näkynyt kirjamyynnin kasvuna. Sirpa Kähkösen 36 uurnaa - väärässä olemisen historia oli viime vuoden Finlandia-voittaja ja myydyin painettu kaunokirja. Kähkösen tulot vuonna 2023 olivat 38 787 euroa. Hänen mukaansa Finlandia-voittajateoksen myyntipalkkiot näkyvät kuitenkin vasta vuoden 2024 tuloissa. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Valo ja Haber muusikoiden tulokuninkaat

Rock- ja metallimuusikoista Ville Valo tahkosi viime vuonna huikean potin. Hänen tulonsa olivat 554 527 euroa.

Valo kiersi viime vuonna ahkerasti maailmalla. Hänellä oli 120 keikkaa Suomen rajojen ulkopuolella.

Valolta julkaistiin vuonna 2023 myös Neon Noir -albumi, joka nousi Saksan virallisen listan sijalle neljä.

Sunrise Avenue -yhtyeen entinen laulaja Samu Haber on ryhtynyt tekemään musiikkia suomeksi. Tulot eivät ole kielenvaihdoksen jälkeen romahtaneet. Hän tienasi viime vuonna 504 060 euroa. Summasta on ansiotuloa alle puolet ja pääomatuloa 296 600 euroa.

Käärijä lähes kymmenkertaisti tulonsa

Verotietojen kenties kuumin nimi, rap-artisti Käärijä (Jere Pöyhönen) tienasi viime vuonna 136 359 euroa.

Vuonna 2023 Suomea euroviisuissa edustaneen artistin tulot olivat vielä vuonna 2022 vaatimattomat, vain 16 666 euroa. Nyt näkyy, että Cha cha cha -kappaletta on veivattu.

Alan kovin tienaaja oli artisti, musiikkituottaja ja Voice of Finland -tähtivalmentaja Elastinen (Kimmo Laiho), jonka tulot olivat viime vuonna huikeat 496 246 euroa. Kasvua edellisvuoteen oli lähes 200 000 euroa.

DJ-osaston ykkösnimi tuloilla mitattuna oli viime vuonna DJ Yotto eli Otto Yliperttula. Hän tienasi 376 492 euroa.

Rita Marketta Behm eli Behm.
Kahdeksalla Emmalla palkittu laulaja Rita Behm julkaisi toisen albuminsa Merkittävät erot loppuvuodesta 2023. Tienestit viime vuonna olivat 252 670 euroa. Kuva: Katriina Laine / Yle

Kuumaa-yhtyeen UMK-kappale Ylivoimainen oli vuoden 2023 soitetuin kappale radiossa, tv:ssä ja elävän musiikin esityksissä.

Se näkyy kokoonpanon tuloissa. Laulaja Johannes Brotherus tienasi 176 895 euroa, rumpali Jonttu Luhtavaara 122 489 euroa ja basisti Aarni Soivio 110 700 euroa.

Antti Tuisku lopetti uransa vuoden 2023 Ruisrockissa. Viimeinen keikkakesä (2023) lihotti Idolsissa pinnalle nousseen artistin tilipussia hieman edellisvuotta suuremmaksi. Tulot olivat 159 357 euroa.

Kuumaa-yhtye seisomassa UMK-lavalla katsoen kameraan. Heidän edessään punaisessa, nahkaisessa asussa Benjamin.
Kuumaa-yhtyeen kappale Ylivoimainen oli viime vuoden soitetuin. Kokoonpanon yhteenlasketut tulot ylittävät 400 000 euroa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Rouvali oli kulttuurin tulokuningas

Klassisen musiikin kärkisijoja ovat perinteisesti hallinneet kapellimestarit. Viimekin vuonna he lukeutuivat kulttuurikentän eniten tienaaviin. Kirkkaimmassa kärjessä on jälleen yksi nimi. Santtu-Matias Rouvali kasvatti tulojaan edellisvuodesta (490 688) ja tienasi viime vuonna peräti 567 122 euroa.

Rouvali jätti keväällä 2023 Tampere Filharmonian ylikapellimestarin paikan ja toimii lontoolaisen Philharmonia-orkesterin sekä Göterborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.

Kapellimestari Leif Segerstam kuoli lokakuussa 80-vuotiaana. Hän oli myös poikkeuksellisen ahkera säveltäjä. Hänen tulonsa olivat viime vuonna edellisvuotta hieman suuremmat eli 325 682 euroa.

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestari Hannu Linnun tilipussi oli viime vuonna 259 658 euroa. Hän johti 2023 johti Kansallisoopperassa Ring-tetralogian päätösteoksen ja vieraili myös johtamassa muita orkestereita.

Ylen verokone näyttää verotiedot vuoden 2023 suurituloisimmilta.

Juttua muokattu 7.11.2024 kello 19.42: Kuvatekstistä korjattu muotoilu, jonka mukaan Finlandia-voitto näkyi Sirpa Kähkösen viime vuoden tuloissa. Kähkösen mukaan kirjan myyntipalkkiot näkyvät hänen tuloissaan vasta vuonna 2024.