Kesällä 2025 Pyynikin kesäteatterissa nähdään Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Pyynikin kesäteatteri juhlii klassikkoteoksella 70-vuotista historiaansa.
Tuntemattoman sotilaan on sovittanut näytelmäksi Sami Keski-Vähälä, ja sen ohjauksesta vastaa Antti Mikkola.
Tekijöiden mukaan Linnan klassikkoromaani on ajankohtaisempi kuin koskaan.
– Ukrainan sota on osoittanut, että sodat käydään edelleen nuorten miesten toimesta ja heidän elämänsä kustannuksella, ohjaaja Antti Mikkola sanoo tiedotteessa.
Rooleissa nähdään muiden muassa Paavo Kinnunen (Lahtinen), Kasperi Kola (Vanhala), Pyry Kähkönen (Lehto), Konsta Laakso (Rahikainen), Verneri Lilja (Hietanen), Jyrki Mänttäri (Kaarna), Jussi-Pekka Parviainen (Koskela), Tommi Raitolehto (Rokka), Aimo Räsänen (Sarastie), Antti Tiensuu (Kariluoto) ja Kai Vaine (Lammio). Mukana on myös Nokian Etunäyttämön näyttelijöitä.
Pyynikin kesäteatterin lisäksi myös Tuntematon sotilas täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Teos on nähty aiemminkin Pyynikin kesäteatterin lavalla.
Edvin Laineen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta esitettiin Pyynikillä 1960-luvulla täysille katsomoille yhdeksän vuoden ajan. Se on edelleen kautta aikain katsotuin kesäteatteriesitys Suomessa.
Yle Areenassa oleva dokumentti valaisee, miltä alkuperäinen teatteriesitys Pyynikillä näytti vuonna 1967:
Vuonna 1997 näytelmä nähtiin Pyynikillä Kalle Holmbergin ohjaamana.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.