Viidellä keskipohjalaisella yli miljoona verotettavaa tuloa – katso täältä Keski-Pohjanmaan verokärki

Verohallinnon tietojen mukaan Keski-Pohjanmaalla viiden ihmisen tulot olivat yli miljoona euroa. Sama tilanne oli viime vuonna.

  • Heini Holopainen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Keski-Pohjanmaalla tienasi eniten ansio- ja pääomatuloja viime vuonna Helena Marianne Myllylä, hänen tulonsa olivat 1, 8 miljoonaa euroa. Myllylän tulot ovat pääasiassa pääomatuloja. Vuonna 1939 syntynyt Helena Myllylä on sijoittaja Mikko Myllylän leski.

Toisena listalla on Jonas Alexander Dahl, hän ansaitsi runsaat 1, 2 miljoonaa Dahlin Linjaliikenteen toimitusjohtajana.

Kolmantena oli Fineweldin toimitusjohtaja Jukka Herman Karhula, hänen pääoma- ja ansiotulonsa olivat 1, 2 miljoonaa euroa.

Myös Lars-Erik Furu ja Juha Tapani Vuollet ansaitsivat yli miljoonan viime vuonna.

Jos tarkastellaan pelkästään ansiotuloja, verokärki muuttuu. Silloin kärjessä on Jyskin johtaja Ville Petteri Velin noin 560 000 eurolla. Toisena on Osuuskauppa KPO.n toimitusjohtaja Kim Biskop 520 000 eurolla ja kolmantena niin ikään KPO:n toimialajohtaja Antti Paananen liki 360 000 eurollaan.

Katso verokoneesta maakunnan tiedot

Yle julkaisee tuhannen eniten ansio- ja pääomatuloja tienanneen suomalaisen tulo- ja verotiedot koko maasta ja 30 kustakin maakunnasta.

Koko maan suurituloisin oli Mikko ”Miki” Kuusi, ruokalähettiyhtiö Woltin perustaja. Hänen tulonsa olivat viime vuonna 60 miljoonaa euroa.

Koko maassa on 27 yli 10 miljoonaa euroa tienannutta ihmistä.