Tampereen museoiden ensi vuoden näyttelyt on julkistettu.
Vapriikissa aukeaa helatorstaina 2025 supersankareihin keskittyvä näyttely, jossa kävijä voi seurata sankarien kehitystä antiikin Kreikan jumalista nykypäivän supersankareihin, kuten Marvel-hahmoihin.
Antiikin jumalia saapuu veistoksina Rooman kansallismuseosta Italiasta.
Vapriikin tutkija Outi Penninkangas sanoo, että näyttelystä odotetaan yhtä Vapriikin kaikkien aikojen suosituinta.
– Esillä on melkein 500 kappaletta aineistoja, joista pääosa on sarjakuvaa. Lisäksi on suuri määrä figuureja.
Italiassa konseptoitu näyttely saapuu Tampereelle Yhdysvaltain San Diegosta.
– Kyseessä on niin sanotusti Euroopan ensi-ilta.
Tampereelle puoleksi vuodeksi asettuminen näkyy näyttelyssä.
Ulkomailta tulleet supersankarivaikutteet ovat inspiroineet kotimaassa hyvin omaperäisten hahmojen syntyä ja niitäkin on näyttelyssä.
– Tampereella kun ollaan, niin on mainittava Peräsmies ja Kapteeni Kuolio, Penninkangas sanoo.
Näyttelystä on rajattu fantasiakirjallisuus pois, mutta toisaalta Tarzanin ja Mustanaamion kaltaiset hahmot ovat mukana. Myös esimerkiksi Batman on vahvasti esillä.
Näyttelyssä käsitellään myös sitä, miten Kalevala näkyy sarjakuvissa ja muussa populaarikulttuurissa.
Surrealismi 100 vuotta
Tampereen taidemuseo esittelee keväällä ja kesällä kansainvälistä surrealismia.
Surrealismi – Jaettu uni käsittelee tänä vuonna sata vuotta täyttänyttä taidesuuntausta. Esillä on helmikuusta elokuuhun maalauksia, valokuvia, veistoksia, grafiikkaa ja elokuvia.
Alitajunnan maailmaa ja todellisuuden epävakautta avataan avantgarde-taiteilijoiden, kuten Max Ernstin, René Magritten sekä nykytaiteilijoiden, kuten Tony Ourslerin ja Yayoi Kusaman taiteen kautta.
Mukana on myös katkelmia surrealistisista elokuvista ja sarjoista muun muassa Luis Buñuelilta, Salvador Dalilta, David Lynchiltä ja Alfred Hitchcockilta.
Osana näyttelyä museon pohjakerroksessa nähdään Lontoossa asuvan Marco Brambillan videotaidetta. Italialaissyntyinen Brambilla on yksi maailman kansainvälisesti tunnetuimpia mediataiteilijoita, jonka taidetta nähdään nyt ensi kertaa Pohjoismaissa.
Näyttely on tuotettu yhteistyössä saksalaisen Institut für Kulturaustauchin kanssa. Tampereen taidemuseolla on Suomessa yksinoikeus näyttelyn järjestämiseen.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.