Kouvola suunnittelee poistavansa käytöstä reilun kolmasosan kaikista Kouvolan leikkipaikoista tulevina vuosina.
Nykyisistä 106 leikkipaikasta jäljelle jäisi yhteensä 67–69 kaupungin ylläpitämää leikkipaikkaa.
Kouvolan tekninen lautakunta käsittelee leikkipaikkojen tulevaisuutta kokouksessaan torstaina.
Esitys on, että lautakunta hyväksyy leikkipaikkojen vähentämisen. Samalla lautakunta sitoutuu rahoittamaan jäljellejäävien leikkipaikkojen kunnostamista ja tarvittavien leikkialueiden rakentamista.
Lasten määrä vähenee
Leikkipuistojen määrän karsiminen on ollut Kouvolassa työn alla jo pidempään. Kaupunki on muun muassa kysynyt kaupunkilaisilta mielipiteitä siitä, mitä leikkipaikkoja pitää säilyttää.
Torstaina käsiteltävä suunnitelma sisältää sen, että Isokaaren leikkipaikka Kuusankoskella säilyisi sittenkin. Notkolantien leikkipaikka Jaalassa poistettaisiin, ja vastaavasti Kukkuraisenpolun leikkipaikka Jaalassa säilyisi.
Poistettavat leikkipaikat on tarkoitus purkaa vaiheittain vuoteen 2035 mennessä.
Syy leikkipaikkojen määrän supistamiseen on lasten määrän väheneminen ja Kouvolan kaupungin taloustilanne.
Leikkipuistojen vähentämisen sisältävä palveluverkkosuunnitelma on nähtävissä Kouvolan kaupungin verkkosivuilla.