Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n jäsenliitot kertovat tavoittelevansa kymmenen prosentin palkankorotusta tällä työmarkkinakierroksella.
Liittojen tavoitteena on, että korotus jakautuisi kahdelle vuodelle. Ensimmäisen vuoden korotus olisi kuusi prosenttia eli vähintään 150 euroa kuukausipalkkaan.
Toiselle vuodelle tavoitteena on neljän prosentin korotus eli vähintään sata euroa kuukausipalkkaan.
Liitot neuvottelevat uusista työehtosopimuksista ja palkankorotuksista työnantajapuolen kanssa tänä talvena ja ensi keväänä.