Kotkan kaupunginteatterin uusi johtaja on huolissaan kulttuurin tulevaisuudesta: ”Olen surullinen ja vähän vihainenkin”

Tällä viikolla työnsä aloittanut Mikko Korsulainen ei ymmärrä valtion suunnitelmia leikata rajusti kulttuurista.

Kotkan kaupunginteatterin uusi johtaja Mikko Korsulainen kertoo ajatuksiaan kulttuurin tuen leikkaussuunnitelmista. Video: Maija Tuunila / Yle, Pyry Sarkiola / Yle
  • Maija Tuunila

Tiistaina työnsä Kotkan kaupunginteatterin uutena johtajana aloittanut Mikko Korsulainen on seurannut huolestuneena valtion suunnitelmia.

Ensi vuoden kulttuuriavustuksiin on ehdotettu leikkauksia yli 17 miljoonalla euroa.

– Olen seurannut uutisia surullisena ja vähän vihaisenakin. Luvut tuntuvat kohtuuttomilta. Tuntuu arvovalinnalta, että kulttuurilta halutaan leikata näin paljon, toteaa Korsulainen.

Korsulaisen mielestä kulttuurilla on valtavasti vetovoimatekijöitä kunnissa. Hän myös uskoo, että ihmiset jäävät asumaan pienellekin paikkakunnalle, jos se tarjoaa muun muassa teatteria.

Teatterin julkisivu, jossa on useita mainoksia eri näytelmistä.
Kotkan kaupunginteatteria uhkaa ensi vuonna jopa 95 000 euron vähennykset valtion tuesta. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Esimerkiksi Kotkan kaupunginteatterin tuesta leikattaisiin ensi vuodelta noin seitsemän prosenttia, mikä tarkoittaisi 95 000:ta euroa.

Vasta yhden päivän teatterinjohtajana työskennellyt Korsulainen ei osaa vielä sanoa, miten se vaikuttaisi teatterin tekemiseen Kotkassa.

Korsulainen ei luopuisi musiikkiteatterista

Eri teattereiden johtajat ovat joutuneet miettimään säästökohteita. Esimerkiksi Kouvolan teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi sanoo, että suunnitellut suuret leikkaukset aiheuttaisivat muun muassa musikaalien vähentämisen ohjelmistosta. Ne tuottavat hyvin, mutta ovat myös kalliita tehdä.

Luhtaniemi on maininnut myös lastenteatterin. Sen tekeminen maksaa, mutta lipputulot ovat pieniä.

Mikko Korsulainen ei mielellään leikkaisi kummastakaan.

Ravintolan sali, jossa pitkiä pöytiä.
Kotkan kaupunginteatteri on tehnyt musiikkiteatteria muun muassa Ravintola Kairoon. Kuva: Maija Tuunila / Yle

– Kotkassahan musiikkiteatteri ja musikaalit ovat erityisosaamista. Niihin en koskisi. Ja myös lastenteatteri on lähellä sydäntäni, sanoo Korsulainen.

Hän toivoo, että leikkaukset eivät vaikuta Kotkan kaupunginteatterin tekemisen tasoon.

– Tämä on korkeatasoinen ammattiteatteri. Se täytyy säilyttää keinolla millä hyvänsä, sanoo Korsulainen.

Pitkä ura näyttelijänä ja ohjaajana

Mikko Korsulainen valmistui näyttelijäksi 1990-luvun puolivälissä ja teki pitkän uran Oulun teatterissa. Hän on kouluttautunut myös ohjaajaksi ja ohjannut useita näytelmiä.

Hän uskoo, että näyttelijänä ja ohjaajana tehdyt työt hyödyttävät häntä teatterinjohtajana.

– Pitkään näytelleenä ymmärrän näyttelijän työn luonnetta, sen vaatimuksia, haasteita ja myös iloja. Ohjaajana minulla on kokemusta hyvin erilaisista näytelmistä aina lastenteatterista draamaan ja kokeellisesta näytelmästä oopperaan.

Ohjaamista Korsulainen ei jätä, koska jo työsopimukseen kuuluu yksi ohjaus vuodessa.

Teatterinjohtajan työhön kuuluu myös ohjelmiston kasaaminen. Ensi vuoteen Korsulainen ei voi vaikuttaa, koska sen rakensi aiempi johtaja Miko Jaakkola. Mutta tulevia kausia hän pääsee suunnittelemaan.

– Minua kiinnostaa erityisesti tukea kotimaista näytelmäkirjallisuutta ja kantaesityksiä. Pidän myös suomalaisesta ja eurooppalaisesta hyvin kirjoitetusta draamasta. Ja minulle myös lastenteatteri on tärkeää, sanoo Korsulainen.