Keuruulla tapahtui torstaiaamuna vakava liikenneonnettomuus, jossa kuoli 1950-luvulla syntynyt mönkijän kuljettaja, kertoo Sisä-Suomen poliisi.
Poliisin mukaan mies on kotoisin Keski-Suomesta.
Poliisi epäilee henkilöauton törmänneen onnettomuudessa mönkijän perään.
Myös henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi. Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.
Poliisi tutkii kolaria epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.
Onnettomuus tapahtui Kalettomantien ja Jyväskyläntien risteyksestä noin 200 metriä Keuruun suuntaan.
Poliisi tiedotti kello 12, että kolaripaikan raivaus ja tutkinta onnettomuuspaikalla on päättynyt. Tie avattiin liikenteelle kello 12. Onnettomuus sulki Jyväskyläntien noin kolmen tunnin ajaksi.
Onnettomuus tapahtui torstaina aamulla kello yhdeksän jälkeen.
Muokattu 14.11.2024 klo 15.27: Uutiseen muokattu poliisin uudesta tiedotteesta tieto siitä, että asiaa tutkitaan epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, sekä tieto siitä, että onnettomuus vaikutti liikenteeseen kolmen tunnin ajan.