Suosittu retkikohde Keski-Suomessa on löydettävä jatkossa ilman ohjeita – opasteet tekevät luontokohteesta kuluttajapalvelun

Tukes on lähettänyt Laukaan kunnalle selvityspyynnön Hitonhaudan rotkolaakson turvallisuudesta.

Hitonhaudan ja suuret jääputoukset 26.11.2023.
Hitonhaudan jääputous marraskuussa 2023. Kuva: Isto Matias Janhunen / Yle
  • Riikka Niutanen

Vuosikymmeniä retkeilijöiden suosiossa olleen Laukaan Hitonhaudan rotkolaakson opastekyltit poistetaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on lähettänyt Laukaan kunnalle selvityspyynnön Hitonhaudan luontokohteen turvallisuudesta.

Laukaan kunnan viestintäpäällikkö Heli Peltola kertoo, että pyynnön taustalla on viime elokuussa alueella tapahtunut onnettomuus, jossa iäkäs mies loukkaantui vakavasti.

– Tukes luki uutisista onnettomuudesta ja lähti selvittämään millaiset olosuhteet Hitonhaudan rotkolaaksossa on, kertoo Peltola.

Hitonhauta jääkauden aikana syntynyt noin puoli kilometriä pitkä rotkolaakso. Maasto on osittain vaikeakulkuista louhikkoa. Talvisin rotkon seinämille muodostuu useiden metrien korkuisia jääputouksia.

Metsähallituksen ja Laukaan kunnan antaman selvityksen, sekä kuvien perusteella Tukes totesi luontokohteessa olevan turvallisuusriskejä. Rotkolaakson lähistölle on rakennettu retkeilijöitä varten pysäköintipaikka ja laavu. Lisäksi alueelta löytyy vuosia vanhoja opasteita.

Kuluttajaturvallisuuslaki tekee opasteiden laittajasta palveluntarjoajan.

– Palveluntarjoaja on velvoitettu huolehtimaan siitä, että kuluttajapalvelusta ei aiheudu vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle. Koska Hitonhaudalla on opastekylttejä, siitä on muodostunut kuluttajapalvelu, kertoo Peltola.

Tukesin mukaan alueelle ei tule markkinoinnin keinoin houkutella ylimääräisiä kulkijoita, koska sieltä puuttuvat asialliset turvarakenteet.

Katso videolta miltä Hitonhaudan jääputoukset näyttivät marraskuussa 2023.

Video: Isto Janhunen / Yle

Metsähallitus ja Laukaan kunta selvittelivät muutama vuosi sitten, mitä nykysäädökset täyttävät rakenteet vaatisivat. Pelkästään rakennusmateriaalit tulisivat maksamaan yli 250 000 euroa.

– Perinteiset pitkospuut eivät riitä, vaan sinne tarvittaisiin huomattavasti raskaammat metalliset rakenteet. Siellä täytyisi olla muun muassa jonkinmoisia katselutasoja ja kaiteita, kertoo Peltola.

Koska alueelta puuttuu nykyvaatimusten mukaiset rakenteet, kunnan täytyy muun muassa lopettaa alueen markkinointi somessa ja verkkosivuillaan. Hitonhaudan opasteiden ja muiden rakenteiden poistamisesta lopullisen päätöksen tekee Laukaan kunnanhallitus.

Jokaisen oikeudella rotkolaaksossa voi edelleen retkeillä omalla riskillä.

Peltola harmittelee erityisesti opasteiden poistamista. Karttasovellukset eivät osaa ohjata retkeilijöitä oikeaan alkupisteeseen.

– Myös maastossa rotkon pää voi olla vaikea löytää. Pahimmillaan ihmiset pysäköivät auton ihan väärän tien päähän tai mökkiläisten pihoihin.

Hitonhauta on ollut suosittu retkeilykohde jo vuosikymmenten ajan.

Yle Uutiset vieraili Hitonhaudalla vuonna 2015: