Kajaanilaiset ovat tyytyväisiä arkeensa, vaikka turvallisuuden tunne ja ylpeys kajaanilaisuudesta on heikentynyt

Tutkimuksen mukaan Kajaani nähdään kaupunkina, missä lasten ja nuorten on hyvä kasvaa. Kajaanissa koetaan olevan riittävästi tekemistä ja kaupungin palveluihin ollaan melko tyytyväisiä.

Kaupungin keskustassa mukulakivikadulla ajaa pari pyöräilijää kesällä.
Kajaanin kaupunki on teettänyt Taloustutkimus Oy:llä asukastutkimuksen seitsemänä perättäisenä vuotena. Kuva: Tiia Korhonen / Yle
  • Sanna Kähkönen

Kajaanin asukastutkimuksen mukaan kajaanilaiset kokevat edelleen olonsa turvalliseksi ja voivansa hyvin asuessaan kotikaupungissaan. He kokevat kaupungin myös paikaksi, missä arjen asioiden hoito sujuu helposti.

Kaiken kaikkiaan myönteisimmät arviot kajaanilaiset antavat turvallisuuden tunteestaan, hyvinvoinnin tunteestaan ja arjen asioiden hoidon sujuvuudesta.

Useimmissa kysytyissä asioissa muutokset edelliseen tutkimukseen verrattuna ovat melko pieniä tai ovat pysyneet täysin ennallaan. Eniten heikennystä on tapahtunut siinä, ovatko muualta tulevat ihmiset tervetulleita Kajaaniin, onko Kajaanissa turvallista ja ovatko kajaanilaiset ylpeitä kajaanilaisuudestaan.

Kajaani nähdään kaupunkina, missä lasten ja nuorten on hyvä kasvaa. Kajaanissa koetaan olevan riittävästi tekemistä ja Kajaanin kaupungin palveluihin ollaan melko tyytyväisiä.

Kriittisimmin arvioidaan parantuneesta tuloksesta huolimatta kaupungin vetovoimaisuutta ja houkuttelevuutta, työpaikkojen monipuolisuutta sekä mahdollisuutta osallistua palveluiden kehittämiseen. Näissä on myös aiemmin ollut kriittisimmät arviot.

Kysytyissä asioissa on kajaanilaisista vähintään melko tyytyväisiä yhtä paljon kuin tyytymättömiä.

Kajaanilaisia haastateltiin puhelimitse ja sähköisesti syys- ja lokakuussa. Kaikkiaan haastatteluja tehtiin 501. Tutkimus tehtiin seitsemännen kerran, edelliset tutkimukset toteutettiin samaan aikaan vuosina 2018–2023.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.