Turkistarhaus pitää lopettaa, jos pandemiariskiä ei hillitä, sanoo THL

Turkistarhaus nykymuodossaan aiheuttaa jatkuvan pandemiariskin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos varoittaa.

Turkiksia roikkuu rekeissä Vantaalla huutokauppayhtiö Saga Fursin varastossa.
THL:n mukaan turkistarhauksen jatkuminen edellyttäisi, että tarhojen bioturvallisuus- ja tartuntariskejä ehkäisevät toimet nostettaisiin samalle tasolle kuin elintarviketuotannossa. Kuva: Janne Järvinen / Yle
  • Laura Kangas

Turkistarhaus nykymuodossaan aiheuttaa jatkuvan pandemiariskin, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

THL ottaa asiaan kantaa lausunnossaan kansalaisaloitteesta turkistarhauksen kieltämiseksi.

THL:n mukaan turkistarhauksen jatkuminen edellyttäisi, että tarhojen bioturvallisuus- ja tartuntariskejä ehkäisevät toimet nostettaisiin samalle tasolle kuin elintarviketuotannossa. Jos se on mahdotonta, turkistarhausta ei pitäisi jatkaa, THL lausuu.

– Tällä hetkellä turkistarhaus muodostaa pandemiauhan vuoksi liian suuren riskin ihmisten hengelle ja terveydelle, sanoo THL:n väestön hyvinvoinnista vastaavan osaston johtaja Otto Helve THL:n tiedotteessa.

Viime vuonna kymmeniltä turkistarhoilta löytyi eläimiä, joilla todettiin lintuinfluenssa tai sen vasta-aineita. Maa- ja metsätalousministeriö antoi alkuvuodesta asetuksen tautisuojan parantamiseksi.