Kansalaisten kiristynyt taloustilanne heijastuu eri lahjakeräyksiin – pienikin lahjoitus auttaa ja antaa hyvän mielen

Lahjoituskeräykset yleistyvät joulun lähestyessä. Lahja tuntemattomalta auttaa monen lapsiperheen arkea.

Pelejä, värikyniä ja eri tavaroita ostoskärryssä.
Ostoskärryyn tuli erilaisia lahjoituksia kuopiolaisessa kauppakeskuksessa. Kuva: Jukka Eskanen / Yle
  • Jukka Eskanen

Yleinen tiukka taloustilanne näkyy erilaisissa lahjakeräyksissä. Monet järjestöt järjestävät ennen joulua keräyksiä ympäri Suomea.

Pelkona on, että lahjoitettavaa saadaan vuoden takaista vähemmän, sillä rahat ovat monella tiukassa. Tuhannet lapset ja nuoret saavat kuitenkin jotain tuntemattomilta lahjoittajilta.

Kuopiossa kahdessa kauppakeskuksessa kerättiin viikonloppuna lahjoituksia vähävaraisille lapsiperheille. Lions-klubien ideoimassa lahjakeräyksessä jaettiin asiakkaille vinkkilahjalappu jo kaupan aulassa.

Lahjoitettavaksi toivottiin etenkin lastentarvikkeita, leluja, hygieniatuotteita, pilaantumatonta kuivaruokaa ja säilykkeitä. Lahjakärryihin tuli myös muun muassa legoja, puurohiutaleita, riisiä ja suklaata.

– Osa ihmisistä tutki kiinnostuneena keräyslappua. Osa taas oli hyvin kiireisiä, mutta se on täysin ymmärrettävää, sanoo Lions Club Kuopio Canthin presidentti Susanna Bunda.

Kuopiolainen Ulla Bergström lahjoitti keräykseen muutaman suklaarasian. Osallistuminen oli helppoa.

– Joka vuosi olen osallistunut ennen joulua pidettäviin keräyksiin. Eniten houkuttaa lahjoittaa lapsille. Nyt ajattelin, että suklaa käy hyvin kenelle vaan.

Kuopiolainen Ulla Bergström lahjoitti jaettavaksi suklaata.
Kuopiolainen Ulla Bergström lahjoitti suklaata lapsiperheille. Kuva: Jukka Eskanen / Yle

Bergström arvioi yleisen taloustilanteen heijastuvan selvästi eri lahjakeräyksiin. Monessa perheessä rahaa on käytössä entistä vähemmän.

– Olen ollut lomautettuna niin itsekin on mietittävä, mihin rahat riittävät. Pienellä summalla voi toki lahjakeräykseen osallistua. Lahjoituksille on nyt varmasti kysyntää viime vuotta enemmän.

Lahjoittaminen tuo hyvää mieltä

Ulla Bergström sanoo osallistuvansa vielä toiseenkin lahjakeräykseen ennen joulua. Bergström muistuttaa, että lahjan antamisesta tuntemattomalle saa aina hyvän mielen.

Kuopiolainen Osmo Jäntti lahjoitti jaettavaksi vauvan sosetta.

– Hyvää pitää tehdä. Keräyksen sattuessa kohdalle, olen muutamalla killingillä jotain ostanut lahjoitettavaksi. Lahjamuistilapun antaminen ennen kauppa-asiointia on oikein hyvä toimintamalli, sanoo Jäntti.

Myös Osmo Jäntti ennakoi yleisen taloustilanteen vaikuttavan lahjamääriin tänä vuonna. Monen oma talous on heikoissa kantimissa.

– Vaikeista ajoista huolimatta ihmisillä on varmasti hyvää tahtoa, miettii Jäntti.

Lions Club Kuopio Canthin presidentti Susanna Bunda oli varsin tyytyväinen viikonlopun keräyssaldoon. Kahdessa kuopiolaisessa kaupassa lahjoitustavaraa tuli arviolta noin 7 000 euron arvosta.

Lahjoitustavarat vietiin eteenpäin jaettavaksi Alavan seurakunnalle ja Hope-järjestölle. Lapsiperheille lähtee lahjoituksia jo lähiaikoina.